Ruotsalaisesta koulumaailmasta

Jürgen Habermas ja julkisuuden rakennemuutos, esseet (ja sanakirja), luennot - ja muuten vain melko huikea boogie. Siinä keskeisimpiä syitä puolustelemaan tähän mennessä pisintä päivityskatkoa.

Aikaa elämäni nopeimman kevään päättymiseen ja kotiinpaluuseen ei ole enää kuukauttakaan. Viime torstaina buukkasin paluulennon. Ympyrä sulkeutuu, ja Itä-Stadin paavi suutelee Helsinki-Vantaan maaperää 6. kesäkuuta.

Päivitystahti toivottavasti kiristyy loppumetreillä, sillä sanottavaa olisi vaikka kuinka. Aloittakaamme siis projekti rustaamalla joitakin huomioita ruotsalaisten opiskelumiljööstä.

Olen nyt käynyt hieman yli kuukauden verran kurssia nimeltä PR, journalistik och strategier för opinionsbilding. Kyseessä on viidentoista paikallisen opintopisteen kokonaisuus, joka jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisen osan pisteet ovat taskussa, toisen esseet tuomittavina.

Kurssi tarjoaa kiintoisan vaihtoehtovinkkelin journalismiin PR-henkilöiden, tiedottajien ynnä muiden julkisuusstrategiaa hiovien vihulaisten näkökulmasta. Sisältöä en ruodi sen tarkemmin. Ei se ketään kuitenkaan kiinnosta. Otan mieluummin esille satunnaisia pointteja, joita yliopistolla pyöriessä on tullut havaittua.

Luennoilla oleminen

Ruotsalaiset pukeutuvat hyvin - liian hyvin. Kurssini ainoana vaihtarina erotun joukosta melko varmasti. En ole koskaan pitänyt luentoja niin suuressa arvossa, että laittaisin päälle normifarkkuja tai pieruverkkareita kummempia asusteita. Paikalliset vetävät näihinkin setteihin lähes ykköstä päälle.

Kuten edeltäjäni Lauri omassa blogissaan totesi, ruotsalaiset naiset ovat yksi tasaisen kaunis ja tyylikäs massa. Kuvittele tilanne, jossa kolme tällaista häikäisevää mimosaa ympäröi sinut luentosalissa. Itse olet herännyt aavistuksen myöhässä, aamiainen on jäänyt väliin, ja päälläsi ovat ensimmäiset käteen sattuneet kuteet. Näytät juuri heränneeltä, kuten toki oletkin.

Kahvia. Sitä oli saatava. Et kuitenkaan arvannut seurauksia. Päivän ensimmäisen nesteannoksen kitkeryys saa mahasi miettimään, mitä riivattua puuhaat. Myös vatsa osaa puhua. Vaikka kyseessä olisi suorastaan veistosmainen pyykkilauta, sen ääni ei ole kaunis. Nälkiintyvän jalopeuran ärjyntää muistuttava ruokoton kurnutus puskee ilmoille noin kymmenen minuutin välein - ja juuri sopivissa paikoissa herättääkseen ympärilläsi istuvien chicksien maksimaalisen huomion. "Ursäkta mig. Jag är bara lite hungrig."

Kidut luennon lopun. Et tuskasta, vaan silkasta häpeästä. Yrität nieleskellä sylkeä saadaksesi pakkiin edes jotakin hillitsevää täytettä. Meteli saattaisi myös vaimentua, jos pamauttaisit ilmoille oikein antaumuksellisen sprägärin (stad. =pieru). Voit pohtia, uskallatko, vaikket tilanteessasi voi paljon enää hävitä. Tervetuloa minun maailmaani.

Opiskelumetodit

Ryhmätyöt, esitelmät ja muut kirjatenteistä ja luentopäiväkirjoista poikkeavat koemetodit ovat täällä suosiossa. Viimeisen osiomme tentti on päivän mittainen "roolipeli", jossa ilmeisesti simuloidaan jonkinlainen tiedotustilaisuus. Osa porukasta on pr-konsultteja, osa toimittajia ja niin edelleen. Yhden nakiksi napsahtaa Ruotsin pääministeri. Aivan varmasti se olen minä, sanokaa minun sanoneen. Siinä tapauksessa toteutan alkuperäisen suunnitelmani, pukeudun pelkkään tekopartaan ja vedän luonneroolin näkkinä. "Mitä, eikö me larpattukaan täällä?"

Vaikka ruotsalaiset saattavat vaikuttaa hankalahkosti lähestyttäviltä, ovat he vallan lunkia sakkia, kun saa hyvän tekosyyn avata suunsa. Ryhmätyöporukkani oli äärimmäisen kiinnostunut Suomen poliittisesta miljööstä ja persausten vaalivoitosta. Ja ylipäätään kaikesta. Siinä murtui osittain ennakkokäsitykseni, jonka mukaan me olemme paljon kiinnostuneempia ruotsalaisista kuin he meistä.

Ryhmätyö on kunniakkaasti takana, enkä koe tehneeni juuri mitään. Nämä tyypit ovat häiritsevän tehokkaita ja aloitekykyisiä. Ehdin juuri ja juuri ehdottaa, että voisin vaikkapa tehdä tämän, kun kaikki oli jo tehty. Otin korvaukseksi astetta suuremman roolin suullisessa esityksessä. Ryhmäni kehui vuolaasti, vaikken sanonut lopulta paljonkaan. Nolotti.

Kieli

Kun starttasin Göteborgiin tammikuun puolivälin hujakoilla, uskoin ruotsini ja englantini olevan suunnilleen samalla viivalla. Ei sinne päinkään. En tiedä yliarvioinko ruotsiani vai aliarvioinko englantiani, mutta jälkimmäinen on melko reippaasti vahvemmalla pohjalla.

Toinen kotimainenkin toki taipuu, mutta luennoitsijamme on välistä sen luokan moottoriturpa, että seuraaminen jää pitkälti Powerpointin varaan. Lisäksi muiden kurssilaisteni esseitä lukiessa oma sanavarasto alkaa tuntua melkoisen ohuelta. Eteenpäin on kuitenkin menty, mikä lienee pääasia.

Nuuska

Aivan jokaisella pulpetilla on purkki, sukupuolesta riippumatta. Täällä on myös erillistä tyttönuuskaa. Puolukanmakuinen Göteborgs Rapé näkyy olevan monen mieleen.

Sormi-Santeri

Asiaan vihkiytymättömille: Sormi-Santeri on tyyppi, joka pätee joka saamarin luennolla pelkästä pätemisen ilosta. Joskus hänen sanottavansa saattaa etäisesti liittyä luennon aiheeseen. Enimmäkseen hän kuitenkin tahtoo briljeerata timanttisella yleissivistyksellään. Kunhan on ensin saanut nostettua sormensa puheenvuoroa pyytääkseen.

"Håll käften!", "turpa umpeen", kuiskii eräs takarivin sälleistä ja elehtii kuin heittäisi eturivin ylimielistä sielua pyyhekumilla. Kyllä vain, myös täällä on oma pätijänsä. Ristikäämme hänet sukupuolen vuoksi Sormi-Santraksi. Oikeastaan sormi-etuliitteen voisi poistaa, sillä hän ei koskaan pyydä puheenvuoroa.

Kansan suhtautuminen Santraan on tuttua. Kukaan ei enää hetkeen ole ottanut hänen sanomisiaan millään tapaa vakavasti. Koko sali pidättelee hihitystä, kun luennoitsija on jälleen lyönyt hänelle pulverit kurkkuun. Jäätyminen ei yleensä ole mukavaa katseltavaa, mutta tässä tapauksessa siitä on helppo repiä huumoria.

Opiskelijaruokailu

Jurppiiko Juvenes? Eikö Minerva maistu? Käväise Göteborgissa vaihdossa, ja jopas toimivat taasen!

Ruotsalaiset eivät nähtävästi harrasta opiskelijahintaisia ruokaloita lainkaan. Kampuksen kahviosta voi lämpiminä ostaa ainoastaan jonkinmoisia kebabrullia tai keittolounaan. Nekin kustantavat liki kolmen Juvenes-lounaan verran.

Kyseisessä kahviossa on kuitenkin mukava käydä, eikä vähiten varsin persoonallisen omistajan vuoksi. Alati hymyilevä herra kysyy aina kuulumisia, heittää mojovaa läpyskää ja flirttailee mimmeille armotta. Hänellä on hauska tapa kasata pahvisista kahvikupeista pyramidi myyntitiskille. Olen kerran onnistunut kaatamaan tämän rakennelman kyynärpäälläni. Reaktio oli jopa odotettu: "Oj! Vi har en vinnare!"