Jürgen Habermas ja julkisuuden rakennemuutos, esseet (ja sanakirja), luennot - ja muuten vain melko huikea boogie. Siinä keskeisimpiä syitä puolustelemaan tähän mennessä pisintä päivityskatkoa.
Aikaa elämäni nopeimman kevään päättymiseen ja kotiinpaluuseen ei ole enää kuukauttakaan. Viime torstaina buukkasin paluulennon. Ympyrä sulkeutuu, ja Itä-Stadin paavi suutelee Helsinki-Vantaan maaperää 6. kesäkuuta.
Päivitystahti toivottavasti kiristyy loppumetreillä, sillä sanottavaa olisi vaikka kuinka. Aloittakaamme siis projekti rustaamalla joitakin huomioita ruotsalaisten opiskelumiljööstä.
Olen nyt käynyt hieman yli kuukauden verran kurssia nimeltä PR, journalistik och strategier för opinionsbilding. Kyseessä on viidentoista paikallisen opintopisteen kokonaisuus, joka jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäisen osan pisteet ovat taskussa, toisen esseet tuomittavina.
Kurssi tarjoaa kiintoisan vaihtoehtovinkkelin journalismiin PR-henkilöiden, tiedottajien ynnä muiden julkisuusstrategiaa hiovien vihulaisten näkökulmasta. Sisältöä en ruodi sen tarkemmin. Ei se ketään kuitenkaan kiinnosta. Otan mieluummin esille satunnaisia pointteja, joita yliopistolla pyöriessä on tullut havaittua.
Luennoilla oleminen
Ruotsalaiset pukeutuvat hyvin - liian hyvin. Kurssini ainoana vaihtarina erotun joukosta melko varmasti. En ole koskaan pitänyt luentoja niin suuressa arvossa, että laittaisin päälle normifarkkuja tai pieruverkkareita kummempia asusteita. Paikalliset vetävät näihinkin setteihin lähes ykköstä päälle.
Kuten edeltäjäni Lauri omassa blogissaan totesi, ruotsalaiset naiset ovat yksi tasaisen kaunis ja tyylikäs massa. Kuvittele tilanne, jossa kolme tällaista häikäisevää mimosaa ympäröi sinut luentosalissa. Itse olet herännyt aavistuksen myöhässä, aamiainen on jäänyt väliin, ja päälläsi ovat ensimmäiset käteen sattuneet kuteet. Näytät juuri heränneeltä, kuten toki oletkin.
Kahvia. Sitä oli saatava. Et kuitenkaan arvannut seurauksia. Päivän ensimmäisen nesteannoksen kitkeryys saa mahasi miettimään, mitä riivattua puuhaat. Myös vatsa osaa puhua. Vaikka kyseessä olisi suorastaan veistosmainen pyykkilauta, sen ääni ei ole kaunis. Nälkiintyvän jalopeuran ärjyntää muistuttava ruokoton kurnutus puskee ilmoille noin kymmenen minuutin välein - ja juuri sopivissa paikoissa herättääkseen ympärilläsi istuvien chicksien maksimaalisen huomion. "Ursäkta mig. Jag är bara lite hungrig."
Kidut luennon lopun. Et tuskasta, vaan silkasta häpeästä. Yrität nieleskellä sylkeä saadaksesi pakkiin edes jotakin hillitsevää täytettä. Meteli saattaisi myös vaimentua, jos pamauttaisit ilmoille oikein antaumuksellisen sprägärin (stad. =pieru). Voit pohtia, uskallatko, vaikket tilanteessasi voi paljon enää hävitä. Tervetuloa minun maailmaani.
Opiskelumetodit
Ryhmätyöt, esitelmät ja muut kirjatenteistä ja luentopäiväkirjoista poikkeavat koemetodit ovat täällä suosiossa. Viimeisen osiomme tentti on päivän mittainen "roolipeli", jossa ilmeisesti simuloidaan jonkinlainen tiedotustilaisuus. Osa porukasta on pr-konsultteja, osa toimittajia ja niin edelleen. Yhden nakiksi napsahtaa Ruotsin pääministeri. Aivan varmasti se olen minä, sanokaa minun sanoneen. Siinä tapauksessa toteutan alkuperäisen suunnitelmani, pukeudun pelkkään tekopartaan ja vedän luonneroolin näkkinä. "Mitä, eikö me larpattukaan täällä?"
Vaikka ruotsalaiset saattavat vaikuttaa hankalahkosti lähestyttäviltä, ovat he vallan lunkia sakkia, kun saa hyvän tekosyyn avata suunsa. Ryhmätyöporukkani oli äärimmäisen kiinnostunut Suomen poliittisesta miljööstä ja persausten vaalivoitosta. Ja ylipäätään kaikesta. Siinä murtui osittain ennakkokäsitykseni, jonka mukaan me olemme paljon kiinnostuneempia ruotsalaisista kuin he meistä.
Ryhmätyö on kunniakkaasti takana, enkä koe tehneeni juuri mitään. Nämä tyypit ovat häiritsevän tehokkaita ja aloitekykyisiä. Ehdin juuri ja juuri ehdottaa, että voisin vaikkapa tehdä tämän, kun kaikki oli jo tehty. Otin korvaukseksi astetta suuremman roolin suullisessa esityksessä. Ryhmäni kehui vuolaasti, vaikken sanonut lopulta paljonkaan. Nolotti.
Kieli
Kun starttasin Göteborgiin tammikuun puolivälin hujakoilla, uskoin ruotsini ja englantini olevan suunnilleen samalla viivalla. Ei sinne päinkään. En tiedä yliarvioinko ruotsiani vai aliarvioinko englantiani, mutta jälkimmäinen on melko reippaasti vahvemmalla pohjalla.
Toinen kotimainenkin toki taipuu, mutta luennoitsijamme on välistä sen luokan moottoriturpa, että seuraaminen jää pitkälti Powerpointin varaan. Lisäksi muiden kurssilaisteni esseitä lukiessa oma sanavarasto alkaa tuntua melkoisen ohuelta. Eteenpäin on kuitenkin menty, mikä lienee pääasia.
Nuuska
Aivan jokaisella pulpetilla on purkki, sukupuolesta riippumatta. Täällä on myös erillistä tyttönuuskaa. Puolukanmakuinen Göteborgs Rapé näkyy olevan monen mieleen.
Sormi-Santeri
Asiaan vihkiytymättömille: Sormi-Santeri on tyyppi, joka pätee joka saamarin luennolla pelkästä pätemisen ilosta. Joskus hänen sanottavansa saattaa etäisesti liittyä luennon aiheeseen. Enimmäkseen hän kuitenkin tahtoo briljeerata timanttisella yleissivistyksellään. Kunhan on ensin saanut nostettua sormensa puheenvuoroa pyytääkseen.
"Håll käften!", "turpa umpeen", kuiskii eräs takarivin sälleistä ja elehtii kuin heittäisi eturivin ylimielistä sielua pyyhekumilla. Kyllä vain, myös täällä on oma pätijänsä. Ristikäämme hänet sukupuolen vuoksi Sormi-Santraksi. Oikeastaan sormi-etuliitteen voisi poistaa, sillä hän ei koskaan pyydä puheenvuoroa.
Kansan suhtautuminen Santraan on tuttua. Kukaan ei enää hetkeen ole ottanut hänen sanomisiaan millään tapaa vakavasti. Koko sali pidättelee hihitystä, kun luennoitsija on jälleen lyönyt hänelle pulverit kurkkuun. Jäätyminen ei yleensä ole mukavaa katseltavaa, mutta tässä tapauksessa siitä on helppo repiä huumoria.
Opiskelijaruokailu
Jurppiiko Juvenes? Eikö Minerva maistu? Käväise Göteborgissa vaihdossa, ja jopas toimivat taasen!
Ruotsalaiset eivät nähtävästi harrasta opiskelijahintaisia ruokaloita lainkaan. Kampuksen kahviosta voi lämpiminä ostaa ainoastaan jonkinmoisia kebabrullia tai keittolounaan. Nekin kustantavat liki kolmen Juvenes-lounaan verran.
Kyseisessä kahviossa on kuitenkin mukava käydä, eikä vähiten varsin persoonallisen omistajan vuoksi. Alati hymyilevä herra kysyy aina kuulumisia, heittää mojovaa läpyskää ja flirttailee mimmeille armotta. Hänellä on hauska tapa kasata pahvisista kahvikupeista pyramidi myyntitiskille. Olen kerran onnistunut kaatamaan tämän rakennelman kyynärpäälläni. Reaktio oli jopa odotettu: "Oj! Vi har en vinnare!"
keskiviikko 11. toukokuuta 2011
sunnuntai 27. maaliskuuta 2011
Puolivälin villoja
Helileijaa!
Taas on päässyt hieman aikaa lipsahtamaan viime päivityksestä, mutta tulkatkaamme joitakin tuntoja melko vauhdikkaasti kulutetulta kolmelta viikolta. Vasempaa kättäni koristavat tällä hetkellä kuulakärkikynällä piirretty penis ja läjä salaperäisiä merkkejä, jotka kertovat nimeni jollakin ammoin kuolleella mystikkokielellä (Ilmeisesti japania, mutta salamyhkäisyyden verhoa on hauska pitää yllä. Ihan vattuillakseen).
Oikeassa handussa on Röda Stenin eilisten dubstep-karkeloiden leima. Loistava, joskin kaukainen paikka, jonka edessä avautuva merimaisema on melko psykedeelinen näky valtavine siltoineen. Tärykalvoni tärisevät voimallisesta bassosoundista edelleen. Muun vapinan väitän johtuvan siitä, että kävin juuri ottamassa pingiksessä kiinalaisilta turpaan miljoonannen kerran.
Kuten kuvasta näkyy, se kaikkein omin kaveriporukka on löytynyt toden teolla. Jotakuinkin kuukausi siihen meni. Sen jälkeen puolimatkan krouvi on saavutettu huikealla vauhdilla. On hyvin omituista ajatella, että pikapuoliin täytyy jo alkaa metsästellä huokeaa paluulentoa. Lienee siis paikallaan listata uudelleen ennen reissua asetetut tavoitteet ja analysoida toteuma tähän mennessä.¨
1. Kielihommat
Tavoite:
Yksi suurimmista syistä, jotka johtivat vaihtokohteeni valintaan oli tahto kehittää ruotsini sille tasolle, että kykenen toimimaan journalistisissa tehtävissä ruotsiksi täysin vaivatta. Bonuksena englannin parantelu, sillä universaalikielen puhumista tuskin voisi välttää.
Toteuma:
Hyvällä tiellä. Alkavalla viikolla starttaan komennukseni toisen ja viimeisen kurssin, tällä kertaa tyystin natiivien parissa. Ruotsista on toistaiseksi tullut hiukan fluentimpaa, mutta englanti on mennyt reippaasti enemmän eteenpäin. Leijonanosa lähipiiristäni kun ei vetele kumpaakaan kotimaistamme kovin sujuvasti.
Saksaakin olen yrittänyt treenata pitkästä aikaa, sillä sakemanneja on täällä jokaiselle sormelle. Puheesta ei vain meinaa oikein tulla lasta eikä kakkaa, sillä aivan perussanasto alkaa jo osittain katoilla. Pitäkää sitä taitoa yllä, lapsukaiset!
Hassu kuriositeetti on, että täysin yllättävistä suista saattaa välillä töksähtää sananen suomea. Kielemme kuulostaa ulkkarin korvaan täysin päättömältä, joten kaikki haluavat oppia vähintään jonkin irtosanan. Klassisen kippistelyn lisäksi eräs amerikkalainen kaveri osaa jotakuinkin jokaisen saunomiseen liittyvän substantiivin. Ensimmäisillä viikoilla täysin vieras tyyppi loihe lausumaan, notta "suihinotto". Luulin, että hän yritti pummia minulta tupakkaa jollakin latinokielellä. Pisteet kuitenkin yrityksestä.
2. Kaiffarit ja kokemukset
Tavoite:
Otsikko sen kertoo.
Toteuma:
"Oh, well. This is Erasmus!" - paikallinen "Kerrankos sitä". Vaikken edes ole Erasmus, kaikista vaihtareista puhutaan yleisesti tällä nimellä. Ja mainittua lausetta käytetään usein, joten voimallisesti menee.
Uusia naamoja päivittyy hyvä tyyppi -listalleni aivan kirjaimellisesti ympäri palloa. Tässä vaiheessa on puolivakavissa puhuttu ainakin vaihdon jälkeisestä Australian-visiitistä. Sinnekö nekin kesätyökyhnyt lopulta uppoavat?
Joka päivä on helppo järkätä tekemistä halutessaan. Ja sitä ilmenee, vaikkei aina edes tahtoisi. Vähintään kotihoodeillani Olofshöjdin asuntola-alueella on joka päivä jotakin.
Oman lähipiirin muotoutumiseen meni noin kuukausi. Myönnettäköön, että ensimmäisinä viikkoina koomapäiviä tuli jonkin verran, kun ei ollut vielä tietoa paremmasta. Jokaisen vaihtoon haikailevan kannattaa varautua viettämään ainakin pari ensimmäistä viikkoa enemmän tai vähemmän hukassa.
3. Kouluhommat
Tavoite:
Rykiä keräillyt kurssit kunnialla läpi ja hakea aavistuksen vaihtoehtoista vinkkeliä lajiin nimeltä viestintä.
Toteuma:
Jännä nähdä. Ensi metreillä homma meni jo osittain vihkoon, kun en päässytkään ensimmäiselle kurssilleni. Nyt kuitenkin homma on raiteillaan, ja alkupalarykäisyksi tarkoitettu Mass media in Sweden -spektaakkeli takana. Nyt on aika suunnata katseet huomenna alkavaan opiskeluprioriteettiini.
Aloittelen ensi viikolla 15 opintopisteen PR-henkisen kurssipläjäyksen ainoana vaihtarina ruotsalaisten keskellä. Länsinaapurin todelliseen opiskelumaailmaan tutustuminen on siis vasta alkamassa. Tästä lisää myöhemmin.
Ja sanokaamme, että melkolailla kaikesta muustakin lisää myöhemmin. Setä on nyt vähän väsynyt. Erään viikolla tapaamani kosovolaisen sanoin, "hölökynkölökyn!"
Taas on päässyt hieman aikaa lipsahtamaan viime päivityksestä, mutta tulkatkaamme joitakin tuntoja melko vauhdikkaasti kulutetulta kolmelta viikolta. Vasempaa kättäni koristavat tällä hetkellä kuulakärkikynällä piirretty penis ja läjä salaperäisiä merkkejä, jotka kertovat nimeni jollakin ammoin kuolleella mystikkokielellä (Ilmeisesti japania, mutta salamyhkäisyyden verhoa on hauska pitää yllä. Ihan vattuillakseen).
Oikeassa handussa on Röda Stenin eilisten dubstep-karkeloiden leima. Loistava, joskin kaukainen paikka, jonka edessä avautuva merimaisema on melko psykedeelinen näky valtavine siltoineen. Tärykalvoni tärisevät voimallisesta bassosoundista edelleen. Muun vapinan väitän johtuvan siitä, että kävin juuri ottamassa pingiksessä kiinalaisilta turpaan miljoonannen kerran.
Kuten kuvasta näkyy, se kaikkein omin kaveriporukka on löytynyt toden teolla. Jotakuinkin kuukausi siihen meni. Sen jälkeen puolimatkan krouvi on saavutettu huikealla vauhdilla. On hyvin omituista ajatella, että pikapuoliin täytyy jo alkaa metsästellä huokeaa paluulentoa. Lienee siis paikallaan listata uudelleen ennen reissua asetetut tavoitteet ja analysoida toteuma tähän mennessä.¨
1. Kielihommat
Tavoite:
Yksi suurimmista syistä, jotka johtivat vaihtokohteeni valintaan oli tahto kehittää ruotsini sille tasolle, että kykenen toimimaan journalistisissa tehtävissä ruotsiksi täysin vaivatta. Bonuksena englannin parantelu, sillä universaalikielen puhumista tuskin voisi välttää.
Toteuma:
Hyvällä tiellä. Alkavalla viikolla starttaan komennukseni toisen ja viimeisen kurssin, tällä kertaa tyystin natiivien parissa. Ruotsista on toistaiseksi tullut hiukan fluentimpaa, mutta englanti on mennyt reippaasti enemmän eteenpäin. Leijonanosa lähipiiristäni kun ei vetele kumpaakaan kotimaistamme kovin sujuvasti.
Saksaakin olen yrittänyt treenata pitkästä aikaa, sillä sakemanneja on täällä jokaiselle sormelle. Puheesta ei vain meinaa oikein tulla lasta eikä kakkaa, sillä aivan perussanasto alkaa jo osittain katoilla. Pitäkää sitä taitoa yllä, lapsukaiset!
Hassu kuriositeetti on, että täysin yllättävistä suista saattaa välillä töksähtää sananen suomea. Kielemme kuulostaa ulkkarin korvaan täysin päättömältä, joten kaikki haluavat oppia vähintään jonkin irtosanan. Klassisen kippistelyn lisäksi eräs amerikkalainen kaveri osaa jotakuinkin jokaisen saunomiseen liittyvän substantiivin. Ensimmäisillä viikoilla täysin vieras tyyppi loihe lausumaan, notta "suihinotto". Luulin, että hän yritti pummia minulta tupakkaa jollakin latinokielellä. Pisteet kuitenkin yrityksestä.
2. Kaiffarit ja kokemukset
Tavoite:
Otsikko sen kertoo.
Toteuma:
"Oh, well. This is Erasmus!" - paikallinen "Kerrankos sitä". Vaikken edes ole Erasmus, kaikista vaihtareista puhutaan yleisesti tällä nimellä. Ja mainittua lausetta käytetään usein, joten voimallisesti menee.
Uusia naamoja päivittyy hyvä tyyppi -listalleni aivan kirjaimellisesti ympäri palloa. Tässä vaiheessa on puolivakavissa puhuttu ainakin vaihdon jälkeisestä Australian-visiitistä. Sinnekö nekin kesätyökyhnyt lopulta uppoavat?
Joka päivä on helppo järkätä tekemistä halutessaan. Ja sitä ilmenee, vaikkei aina edes tahtoisi. Vähintään kotihoodeillani Olofshöjdin asuntola-alueella on joka päivä jotakin.
Oman lähipiirin muotoutumiseen meni noin kuukausi. Myönnettäköön, että ensimmäisinä viikkoina koomapäiviä tuli jonkin verran, kun ei ollut vielä tietoa paremmasta. Jokaisen vaihtoon haikailevan kannattaa varautua viettämään ainakin pari ensimmäistä viikkoa enemmän tai vähemmän hukassa.
3. Kouluhommat
Tavoite:
Rykiä keräillyt kurssit kunnialla läpi ja hakea aavistuksen vaihtoehtoista vinkkeliä lajiin nimeltä viestintä.
Toteuma:
Jännä nähdä. Ensi metreillä homma meni jo osittain vihkoon, kun en päässytkään ensimmäiselle kurssilleni. Nyt kuitenkin homma on raiteillaan, ja alkupalarykäisyksi tarkoitettu Mass media in Sweden -spektaakkeli takana. Nyt on aika suunnata katseet huomenna alkavaan opiskeluprioriteettiini.
Aloittelen ensi viikolla 15 opintopisteen PR-henkisen kurssipläjäyksen ainoana vaihtarina ruotsalaisten keskellä. Länsinaapurin todelliseen opiskelumaailmaan tutustuminen on siis vasta alkamassa. Tästä lisää myöhemmin.
Ja sanokaamme, että melkolailla kaikesta muustakin lisää myöhemmin. Setä on nyt vähän väsynyt. Erään viikolla tapaamani kosovolaisen sanoin, "hölökynkölökyn!"
maanantai 28. helmikuuta 2011
Höylätty muna, myyty sielu
En ole koskaan kirjoittanut muotiblogia. Enkä aloita, koska minulla ei ole sille lajille mitään annettavaa. Tällä kertaa reissulokini kuitenkin liikkuu vaatetuksen äärellä. Näin oli tehtävä, sillä sieluni on mennyttä.
Olen aina suosinut vaatehankinnoissani liikkumavaraa, nimenomaan fyysistä. Löysät ja mukavan rennot kuteet ovat luoneet meikäläiselle kasuaalin olemuksen, josta kuulee välillä kuittiakin. Enimmäkseen tummasävyisestä hupparikokoelmastani poikkeavat vermeet tuppaavat särähtämään silmään kuin silmään. Se vatuttaa.
Kuten jo aiemmassa postauksessa tuli mainittua, tahdoin kokeilla integroitumista ruotsalaisten sekaan. Empiirisen havainnoinnin tulokset ennakoivat suurehkoa muutosta. Löysät ja mukavan ilmavat farkut olisi vaihdettava hillittömän tiukkoihin mankeleihin, jotka viilaisivat pikku-Stubinin pituudesta puolikkaan pois.
Pillimpien pöksyjen ohella täytyisi investoida ainakin tennareihin ja ruudulliseen paitaan. Ruutukuosi on täällä jostain syystä äärimmäisen suosittu, trendikäs, monikäyttöinen, seksikäs ja laajalti tunnustettu kuviointitapa. Minun kauluspaidoissani on enimmäkseen raitoja. Fail.
Laura halusi konsultoida makeoverini jo pari viikkoa sitten. Silloin oli kurkku kipeä. Kenties kyse oli itsesuojelumekanismista, jolla sieluni halusi varjella suosimaansa relaksanttia olemusta. Sitten totesin, notta hitot. Nyt se on tehty.
Uusi meitsi
Olen aina ollut myös tehokkaan shoppailun ystävä. Siitä periaatteesta ei tälläkään kertaa tarvinnut tinkiä. Brunnsparkenin Topshop tarjosi lopulta kaikki välineet sulautumisprosessiin sekä minun että konsulttini mielestä. Näin siinä sitten kävi:
Muotiblogiin kaiketi kuuluu vaatekappaleista kertominen. Here goes:
Pipa (Ei pysty muistamaan hankintapaikkaa/hintaa):
Ainoa asia, jonka tästä setistä omistin ennen muutosta. Myssyn asento ei ole yhdentekevä. Sitä on vedettävä hiukkasen taaksepäin. Jos pipoa ei ole, vedetään reuhka geelin voimin taakse, koska niin he vain täällä tekevät. Minun hiusrajani on liian vetäytynyt moiseen, joten käytän päähinettä.
Paita (Topshop, 150 sek):
Ruutuja, ruutuja, vielä kerran ruutuja. Siinä kaikki, mitä miesten paitamuodista tarvitsee täällä sanoa. Jokaisen kaksilahkeisen tulee omistaa kaapillinen ruutupaitoja. Ovathan ne lungeja asusteita. Ja yllättävän monikäyttöisiä napeilla käärittävine hihoineen. Saatoin aavistuksen rakastua.
Housut (Topshop, 599 sek):
Pohdin jälkeenpäin, että tuli otettua aavistuksen liian bägit byysat. Enkä muuten koskaan uskonut sanovani housuista näin. Mitä tiukemmin farkkupöksy puristaa pallia, sen taivaallisempaa rallia. Nämä kuitenkin ovat vielä kohtuullisen mukavat. Puutarhatontullakin on oltava elintilansa.
Tennarit (Topshop, 499 sek):
Pidän! Simppelit, kasuaalit, sopivat. Onneksi täällä ei ole enää lunta tai jäätä nimeksikään. Pohjiin sisältyy erittäin voimakas lippavaara.
Keskiketterä (Systembolaget, 11 sek):
Kung starköl - paikallisen alkoholipuulaakin toiseksi halvin puolen litran törppö. Ja melko reippaasti parempaa kuin huikeat kymmenen äyriä halvempi Femkommatvåan.
Saletisti natsaa!
Ja miten tämä varustus sitten toimii käytännössä? Lauantain testisessio Sticky Fingersissa (pitkälti Ruma + rokkipuoli) tuotti joitakin havaintoja:
1. Voimakas yhteenkuuluvuuden tunne. Nyt tiesin olevani joukkoa - sisällä.
2. KAKSI lähestymistä täysin sattumanvaraisten naisten taholta. Herramunjee, ei tällaista tapahdu kotona!
3. Tarvitsen lisää. Kunhan budjetti kestää, toinen minäni saa uutta ravintoa. Kotoisessa Dorkassa ei enää tämän jälkeen esiinny yksikään toinen Teemu Stubin.
Med vänliga hälsningar,
Staffan tms. alter-ego
Olen aina suosinut vaatehankinnoissani liikkumavaraa, nimenomaan fyysistä. Löysät ja mukavan rennot kuteet ovat luoneet meikäläiselle kasuaalin olemuksen, josta kuulee välillä kuittiakin. Enimmäkseen tummasävyisestä hupparikokoelmastani poikkeavat vermeet tuppaavat särähtämään silmään kuin silmään. Se vatuttaa.
Kuten jo aiemmassa postauksessa tuli mainittua, tahdoin kokeilla integroitumista ruotsalaisten sekaan. Empiirisen havainnoinnin tulokset ennakoivat suurehkoa muutosta. Löysät ja mukavan ilmavat farkut olisi vaihdettava hillittömän tiukkoihin mankeleihin, jotka viilaisivat pikku-Stubinin pituudesta puolikkaan pois.
Pillimpien pöksyjen ohella täytyisi investoida ainakin tennareihin ja ruudulliseen paitaan. Ruutukuosi on täällä jostain syystä äärimmäisen suosittu, trendikäs, monikäyttöinen, seksikäs ja laajalti tunnustettu kuviointitapa. Minun kauluspaidoissani on enimmäkseen raitoja. Fail.
Laura halusi konsultoida makeoverini jo pari viikkoa sitten. Silloin oli kurkku kipeä. Kenties kyse oli itsesuojelumekanismista, jolla sieluni halusi varjella suosimaansa relaksanttia olemusta. Sitten totesin, notta hitot. Nyt se on tehty.
Uusi meitsi
Olen aina ollut myös tehokkaan shoppailun ystävä. Siitä periaatteesta ei tälläkään kertaa tarvinnut tinkiä. Brunnsparkenin Topshop tarjosi lopulta kaikki välineet sulautumisprosessiin sekä minun että konsulttini mielestä. Näin siinä sitten kävi:
Muotiblogiin kaiketi kuuluu vaatekappaleista kertominen. Here goes:
Pipa (Ei pysty muistamaan hankintapaikkaa/hintaa):
Ainoa asia, jonka tästä setistä omistin ennen muutosta. Myssyn asento ei ole yhdentekevä. Sitä on vedettävä hiukkasen taaksepäin. Jos pipoa ei ole, vedetään reuhka geelin voimin taakse, koska niin he vain täällä tekevät. Minun hiusrajani on liian vetäytynyt moiseen, joten käytän päähinettä.
Paita (Topshop, 150 sek):
Ruutuja, ruutuja, vielä kerran ruutuja. Siinä kaikki, mitä miesten paitamuodista tarvitsee täällä sanoa. Jokaisen kaksilahkeisen tulee omistaa kaapillinen ruutupaitoja. Ovathan ne lungeja asusteita. Ja yllättävän monikäyttöisiä napeilla käärittävine hihoineen. Saatoin aavistuksen rakastua.
Housut (Topshop, 599 sek):
Pohdin jälkeenpäin, että tuli otettua aavistuksen liian bägit byysat. Enkä muuten koskaan uskonut sanovani housuista näin. Mitä tiukemmin farkkupöksy puristaa pallia, sen taivaallisempaa rallia. Nämä kuitenkin ovat vielä kohtuullisen mukavat. Puutarhatontullakin on oltava elintilansa.
Tennarit (Topshop, 499 sek):
Pidän! Simppelit, kasuaalit, sopivat. Onneksi täällä ei ole enää lunta tai jäätä nimeksikään. Pohjiin sisältyy erittäin voimakas lippavaara.
Keskiketterä (Systembolaget, 11 sek):
Kung starköl - paikallisen alkoholipuulaakin toiseksi halvin puolen litran törppö. Ja melko reippaasti parempaa kuin huikeat kymmenen äyriä halvempi Femkommatvåan.
Saletisti natsaa!
Ja miten tämä varustus sitten toimii käytännössä? Lauantain testisessio Sticky Fingersissa (pitkälti Ruma + rokkipuoli) tuotti joitakin havaintoja:
1. Voimakas yhteenkuuluvuuden tunne. Nyt tiesin olevani joukkoa - sisällä.
2. KAKSI lähestymistä täysin sattumanvaraisten naisten taholta. Herramunjee, ei tällaista tapahdu kotona!
3. Tarvitsen lisää. Kunhan budjetti kestää, toinen minäni saa uutta ravintoa. Kotoisessa Dorkassa ei enää tämän jälkeen esiinny yksikään toinen Teemu Stubin.
Med vänliga hälsningar,
Staffan tms. alter-ego
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Tulessa jäillä ja muualla
Jumalattomat lintuparvet lentelevät päämäärättömästi ikkunasta aukeavassa maisemassa. Kevät yrittää tulla Göteborgiin, vaikka pikkupakkasia on edelleen. Siivekkäiden päämäärätön leijailu viitannee siihen, että otukset arpovat comebackin järkevyyttä. Osa parvesta tekee päätöksiä ja erkanee porukasta. Kuin kaduilla vaeltava keittoremmi, jonka jäsenet ovat voimakkaan erimielisiä jatkopaikasta.
Kuluneella viikolla ei moisia konflikteja nähty. Flunssassa hukatun edellisviikon tasaamiseksi tuli tehtyä kaikenlaista - enimmäkseen samanmielisten ihmisten kera.
Torstaina kävimme väijymässä Frölunda Indiansin kamppailua jääkiekon Elitserienissa. Miksi ihmeessä täälläkin joukkueita täytyy nimetä jenkkityyliin? Kotijäillä Kiekko-Espoon muuttuminen Bluesiksi laski kyseisen organisaation arvostusta ainakin minun silmissäni. Mitä vikaa oli Göteborgin perinteikkäässä Västra Frölundassa tai Frölunda HC:ssa? Sarjataulukossa tämä markkina-arvon nostoon kaiketi tähtäävä intiaanipelleily ei ainakaan näy. Rusoposkiset inkkarimme miehittävät tällä hetkellä runkosarjan jumbosijaa.
Ja turpaan tuli taas. Tukholman perinteikäs AIK kepitti Scandinavium-areenan sankarit rankkareilla melko väsyneen kiekkonäytelmän päätteeksi. Oli silti oltava kotijengin puolta, sillä suomalaispelureissa Frölunda ottaa Stokiksen ihmeistä kirjaimellisen 6-0 -voiton. Tomi Kallio on ennen peliä jututtamani inkkarifanin mukaan joukkueen rakastetuin jäsen kannattajien keskuudessa.
Onneksi kehnoa peliä oli seuraamassa hollantilais-yhdysvaltalais-australialais-saksalais-suomalainen sekametelisoppa, josta suurimmalle osalle kaikki oli elämän ensimmäisessä kendoväännössä uutta ja ihmeellistä. Emme nähneet tappelua, mutta neitsytmatkalaisille perinteinen maalinedustan torikokouskin oli jo riittoisaa kaukaloväkivaltaa. Haluavat kuulemma uudestaan matsiin. Torstaisesta väännöstä ei pelillisesti voi mennä enää kovin paljon alaspäin, joten faniuden voi odottaa jatkuvan.
Jatkoimme Café Olofiin, opiskelijarellestyksen legendaan, joka menetti taannoin anniskeluoikeutensa. Nyt siellä oli avoimet ovet, kansaa ja keimoa ensi kertaa omana aikanani. Tuli höpöteltyä ruotsiakin enemmän kuin hetkeen. Uusia istuntoja odotellessa.
Kokkelivekkulit ja jääpäivän päiväjäät
Perjantaina oli jälleen Suomi-jengi koolla. Perinteisen afterworkin vaihteluksi kokkailimme Minnan keittiössä erinomaisen toimivan parin lajin aterian. Taidokkaat keittiövirtuoosimme loihtivat huikean kokonaisuuden lohesta, potuista, tzatzikista ja suklaamoussesta. Minä sain puristaa valkosipulinkynsiä.
Kylmäsavulohi on muuten universaali ruoka. Se käy kaikkialle, kaikkeen ja kaikin tavoin, eikä sille edes tarvitse tehdä mitään. Lisäksi se on täällä kohtuullisen halpaa. Kotikeittiön mämmikoura on löytänyt jotain upeaa uudelleen.
Chalmersilla, teknillisellä yliopistolla, olisi ollut perjantaina rantabileet. Hillitön määrä hiekkaa sisätiloissa houkutti, mutta bermudashortsit, havaijipaita ja pilottilasit jäivät Suomeen. Rodittoman rantapummin varustuksesta mukanani olivat ainoastaan rintakarvat. Pyyhettäkään ei ollut hoodeilla, joten suuntasin takaisin Olofshöjdiin vaihtarietkoille.
Etkot taittuivat jatkoiksi. Ei ollut tarvetta mennä mihinkään, koska meininki oli hulppea. Paljon uusia ja vanhoja naamoja, syvällisiä ja vähemmän syvällisiä keskusteluja, male-bondingia - kaikkea. Tuolloin tuntui ensi kertaa, että oma vaihtariposse alkaa hiljalleen hahmottua.
Lauantain D-päivänä sama kööri kehitteli parasta mahdollista kohmelovirkistettä. Menimme keskustan Hedeniin harjoittamaan jotakin, mitä en ollut tehnyt kahdeksaan vuoteen - luistelemaan. Taipuihan se vielä, vaikka seurueemme amerikkalainen kiekkojamppa masensikin täydellisellä jääosaamisellaan.
Huomenna alkaa viimein koulu. Hieman tässä on tullut kaivattuakin paluuta normaalimpaan elämänrytmiin. Seuraavassa postauksessa yrittänen muodostaa kolmen luennon perusteella kokonaisvaltaisen käsityksen ruotsalaisesta opiskelusta. Ja kurssihan on tietenkin englanninkielinen vaihtarisetti. Ruotsalaisten sekaan hyppään kuukauden päästä.
Täältä tähän. Kuten paikalliset sanovat, ha det gött!
Viikon havainto:
Frölundan ja AIK:n kohtaamisessa AIK-fanit vetivät "Hata, hata, hata Göteborg!" -chantin lisäksi eräiden kotoisten petopaitojen peleistä tuttuja veisuja. Sikäli hilpeää, että tukholmalaisilla on ollut yhteistyökuvioita Jokerien kanssa.
Viikon linkki:
Sillä välin Ruotsissa... vittuillaan meille ankarasti! Tässä pätkässä ruotsalaiskoomikko Robert Gustafsson tavoittaa asian ytimen. En ole hetkeen nauranut näin paljon.
http://www.youtube.com/watch?v=NAl9OyGYxOg
Kuluneella viikolla ei moisia konflikteja nähty. Flunssassa hukatun edellisviikon tasaamiseksi tuli tehtyä kaikenlaista - enimmäkseen samanmielisten ihmisten kera.
Torstaina kävimme väijymässä Frölunda Indiansin kamppailua jääkiekon Elitserienissa. Miksi ihmeessä täälläkin joukkueita täytyy nimetä jenkkityyliin? Kotijäillä Kiekko-Espoon muuttuminen Bluesiksi laski kyseisen organisaation arvostusta ainakin minun silmissäni. Mitä vikaa oli Göteborgin perinteikkäässä Västra Frölundassa tai Frölunda HC:ssa? Sarjataulukossa tämä markkina-arvon nostoon kaiketi tähtäävä intiaanipelleily ei ainakaan näy. Rusoposkiset inkkarimme miehittävät tällä hetkellä runkosarjan jumbosijaa.
Ja turpaan tuli taas. Tukholman perinteikäs AIK kepitti Scandinavium-areenan sankarit rankkareilla melko väsyneen kiekkonäytelmän päätteeksi. Oli silti oltava kotijengin puolta, sillä suomalaispelureissa Frölunda ottaa Stokiksen ihmeistä kirjaimellisen 6-0 -voiton. Tomi Kallio on ennen peliä jututtamani inkkarifanin mukaan joukkueen rakastetuin jäsen kannattajien keskuudessa.
Onneksi kehnoa peliä oli seuraamassa hollantilais-yhdysvaltalais-australialais-saksalais-suomalainen sekametelisoppa, josta suurimmalle osalle kaikki oli elämän ensimmäisessä kendoväännössä uutta ja ihmeellistä. Emme nähneet tappelua, mutta neitsytmatkalaisille perinteinen maalinedustan torikokouskin oli jo riittoisaa kaukaloväkivaltaa. Haluavat kuulemma uudestaan matsiin. Torstaisesta väännöstä ei pelillisesti voi mennä enää kovin paljon alaspäin, joten faniuden voi odottaa jatkuvan.
Jatkoimme Café Olofiin, opiskelijarellestyksen legendaan, joka menetti taannoin anniskeluoikeutensa. Nyt siellä oli avoimet ovet, kansaa ja keimoa ensi kertaa omana aikanani. Tuli höpöteltyä ruotsiakin enemmän kuin hetkeen. Uusia istuntoja odotellessa.
Kokkelivekkulit ja jääpäivän päiväjäät
Perjantaina oli jälleen Suomi-jengi koolla. Perinteisen afterworkin vaihteluksi kokkailimme Minnan keittiössä erinomaisen toimivan parin lajin aterian. Taidokkaat keittiövirtuoosimme loihtivat huikean kokonaisuuden lohesta, potuista, tzatzikista ja suklaamoussesta. Minä sain puristaa valkosipulinkynsiä.
Kylmäsavulohi on muuten universaali ruoka. Se käy kaikkialle, kaikkeen ja kaikin tavoin, eikä sille edes tarvitse tehdä mitään. Lisäksi se on täällä kohtuullisen halpaa. Kotikeittiön mämmikoura on löytänyt jotain upeaa uudelleen.
Chalmersilla, teknillisellä yliopistolla, olisi ollut perjantaina rantabileet. Hillitön määrä hiekkaa sisätiloissa houkutti, mutta bermudashortsit, havaijipaita ja pilottilasit jäivät Suomeen. Rodittoman rantapummin varustuksesta mukanani olivat ainoastaan rintakarvat. Pyyhettäkään ei ollut hoodeilla, joten suuntasin takaisin Olofshöjdiin vaihtarietkoille.
Etkot taittuivat jatkoiksi. Ei ollut tarvetta mennä mihinkään, koska meininki oli hulppea. Paljon uusia ja vanhoja naamoja, syvällisiä ja vähemmän syvällisiä keskusteluja, male-bondingia - kaikkea. Tuolloin tuntui ensi kertaa, että oma vaihtariposse alkaa hiljalleen hahmottua.
Lauantain D-päivänä sama kööri kehitteli parasta mahdollista kohmelovirkistettä. Menimme keskustan Hedeniin harjoittamaan jotakin, mitä en ollut tehnyt kahdeksaan vuoteen - luistelemaan. Taipuihan se vielä, vaikka seurueemme amerikkalainen kiekkojamppa masensikin täydellisellä jääosaamisellaan.
Huomenna alkaa viimein koulu. Hieman tässä on tullut kaivattuakin paluuta normaalimpaan elämänrytmiin. Seuraavassa postauksessa yrittänen muodostaa kolmen luennon perusteella kokonaisvaltaisen käsityksen ruotsalaisesta opiskelusta. Ja kurssihan on tietenkin englanninkielinen vaihtarisetti. Ruotsalaisten sekaan hyppään kuukauden päästä.
Täältä tähän. Kuten paikalliset sanovat, ha det gött!
Viikon havainto:
Frölundan ja AIK:n kohtaamisessa AIK-fanit vetivät "Hata, hata, hata Göteborg!" -chantin lisäksi eräiden kotoisten petopaitojen peleistä tuttuja veisuja. Sikäli hilpeää, että tukholmalaisilla on ollut yhteistyökuvioita Jokerien kanssa.
Viikon linkki:
Sillä välin Ruotsissa... vittuillaan meille ankarasti! Tässä pätkässä ruotsalaiskoomikko Robert Gustafsson tavoittaa asian ytimen. En ole hetkeen nauranut näin paljon.
http://www.youtube.com/watch?v=NAl9OyGYxOg
tiistai 15. helmikuuta 2011
Koomaviikko ja parempi päätös
Kuinka paljon räkää ihmiseen mahtuu? Jos tämä tarhaikäisen välipala tuottaisi merkittäviä energiamääriä, kattovaloni olisi poksahtanut aikoja sitten.
Viime viikko kului enimmäkseen melkoisen rötväyksen merkeissä. Kuumepäivää seurasi liuta päiviä, joina niistin. Paljon. Vaikka aluksi tuntui, että Olofshöjdissa liki kaikki tarpeellinen on hyvän matkan päässä, oli ratikka- ja patikkareissu apteekkiin raa'ahkossa tuulessa suljettu tyystin pois. Parantelin siis erittäin chillisti ja luotin tuuriin.
Tänään julistin taudin lopullisesti voitetuksi, joten on aika palata normaalimpaan rytmiin. Oli kenties hyväksikin pyhittää pätkä lungeja arkipäiviä itselleen kaiken uuden keskellä. Pitkästä aikaa oli saumoja todella pysähtyä, kelailla mennyttä kuukautta ja pohtia asioita, joita vielä olisi tehtävä.
Viime viikon hiljaisina ja nuhaisina arkitunteina iski ehkä ensi kertaa aavistuksenomainen kaipuu kotomaalle. Helppoa elämä on toki täälläkin, mutta kynnys tietyille arkisille toimille suurempi. Mistään kulttuurisokista ei tosiaan voi puhua, mutta tulkitsin päivittäiset ajatukseni tulevan kesä-Kotkan iloisesta terassirallista jonkinlaiseksi ikäväksi. Kohtapa kotijengiä kuitenkin näkee taas sangen riittoisasti, joten rykäistään nyt tästä setistä kaikki irti.
Viikonlopun vieras ja Salpausselän kisat
Viikon loppumetreillä oli kolvin raskaasta vuotamisesta huolimatta pakotettava itsensä jälleen elävien kirjoihin. Hellevi saapui hellvetin kylmästä Hellsingistä tarkastamaan Lauran Göteborgin-valloituksen ensimetrien tulokset, joten olihan se lyöttäydyttävä mukaan. Pahoittelut Lauralle paperinkäytöstäni! Korvaukseksi lupaamani vessapaperirulla on noudettavissa tästä parin metrin päästä.
Heltsun vierailun aikana sitä huomasi, että Göteborgin kaupunkikuva alkaa jo jonkin verran iskostua verkkokalvoilleni. Uusi ihminen näkee välittömästi asiat, joita oma puusilmäni ei enää havaitse.
Ulkopuolisen silmän näppärin huomio oli ruotsalaismimmien takkimuoti. Paikallisesta trendiasusteesta päätellen tässä maassa seurataan paljon talviurheilua livenä - joka päivä. Salppurin kisat -takiksi ristittyä karvakauluksista punaista takkia näkee jatkuvasti valehtelematta viidellä ihmisellä samanaikaisesti. Miehilläkin tätä esiintyy, mutta harvemmin. Pitäisikö hankkia itsekin?
Sielun myyminen ja täydellinen makeover paikallisten viljalti suosimaan ruutupaita-pillifarkku-Converse -muottiin käy mielessä aina ulkona käydessä. Tahdon yrittää integroitua täysin, vaikka en ole koskaan erityisemmin pitänyt pillifarkuista a.k.a. pallihöylistä. Lievä nivushitsaus on kuitenkin pieni hinta siitä, että tuntee kuuluvansa joukkoon.
Makeover piti toteuttaa jo maanantaina, mutta jänistin kurkkukipuun vedoten (piti muuten osittain paikkansa). Sieluni pysyy, vielä. Jos myyn sen, nähnemme blogini ensimmäiset kuvat. Tyhjiin imagokehyksiin vedän silti rajan.
Viikon löytö:
Kyllästyttääkö Håkan Hellströmin "Känn ingen sorg för mig, Göteborg" etkomusiikkina? Sticky Fingers, paikallinen rokahtava yökerho, paljasti etukäteishurvitteluihin sopivampaa Gbg-patriotismia:
http://www.youtube.com/watch?v=UDz_pvekPiE
Viime viikko kului enimmäkseen melkoisen rötväyksen merkeissä. Kuumepäivää seurasi liuta päiviä, joina niistin. Paljon. Vaikka aluksi tuntui, että Olofshöjdissa liki kaikki tarpeellinen on hyvän matkan päässä, oli ratikka- ja patikkareissu apteekkiin raa'ahkossa tuulessa suljettu tyystin pois. Parantelin siis erittäin chillisti ja luotin tuuriin.
Tänään julistin taudin lopullisesti voitetuksi, joten on aika palata normaalimpaan rytmiin. Oli kenties hyväksikin pyhittää pätkä lungeja arkipäiviä itselleen kaiken uuden keskellä. Pitkästä aikaa oli saumoja todella pysähtyä, kelailla mennyttä kuukautta ja pohtia asioita, joita vielä olisi tehtävä.
Viime viikon hiljaisina ja nuhaisina arkitunteina iski ehkä ensi kertaa aavistuksenomainen kaipuu kotomaalle. Helppoa elämä on toki täälläkin, mutta kynnys tietyille arkisille toimille suurempi. Mistään kulttuurisokista ei tosiaan voi puhua, mutta tulkitsin päivittäiset ajatukseni tulevan kesä-Kotkan iloisesta terassirallista jonkinlaiseksi ikäväksi. Kohtapa kotijengiä kuitenkin näkee taas sangen riittoisasti, joten rykäistään nyt tästä setistä kaikki irti.
Viikonlopun vieras ja Salpausselän kisat
Viikon loppumetreillä oli kolvin raskaasta vuotamisesta huolimatta pakotettava itsensä jälleen elävien kirjoihin. Hellevi saapui hellvetin kylmästä Hellsingistä tarkastamaan Lauran Göteborgin-valloituksen ensimetrien tulokset, joten olihan se lyöttäydyttävä mukaan. Pahoittelut Lauralle paperinkäytöstäni! Korvaukseksi lupaamani vessapaperirulla on noudettavissa tästä parin metrin päästä.
Heltsun vierailun aikana sitä huomasi, että Göteborgin kaupunkikuva alkaa jo jonkin verran iskostua verkkokalvoilleni. Uusi ihminen näkee välittömästi asiat, joita oma puusilmäni ei enää havaitse.
Ulkopuolisen silmän näppärin huomio oli ruotsalaismimmien takkimuoti. Paikallisesta trendiasusteesta päätellen tässä maassa seurataan paljon talviurheilua livenä - joka päivä. Salppurin kisat -takiksi ristittyä karvakauluksista punaista takkia näkee jatkuvasti valehtelematta viidellä ihmisellä samanaikaisesti. Miehilläkin tätä esiintyy, mutta harvemmin. Pitäisikö hankkia itsekin?
Sielun myyminen ja täydellinen makeover paikallisten viljalti suosimaan ruutupaita-pillifarkku-Converse -muottiin käy mielessä aina ulkona käydessä. Tahdon yrittää integroitua täysin, vaikka en ole koskaan erityisemmin pitänyt pillifarkuista a.k.a. pallihöylistä. Lievä nivushitsaus on kuitenkin pieni hinta siitä, että tuntee kuuluvansa joukkoon.
Makeover piti toteuttaa jo maanantaina, mutta jänistin kurkkukipuun vedoten (piti muuten osittain paikkansa). Sieluni pysyy, vielä. Jos myyn sen, nähnemme blogini ensimmäiset kuvat. Tyhjiin imagokehyksiin vedän silti rajan.
Viikon löytö:
Kyllästyttääkö Håkan Hellströmin "Känn ingen sorg för mig, Göteborg" etkomusiikkina? Sticky Fingers, paikallinen rokahtava yökerho, paljasti etukäteishurvitteluihin sopivampaa Gbg-patriotismia:
http://www.youtube.com/watch?v=UDz_pvekPiE
sunnuntai 6. helmikuuta 2011
Mums, mums, mums
Let's face it: olen kehnonlainen kokki, kuten edellisestä päivityksestä käy ilmi. Olen myös epäkelpo päivittäjä, sillä edellisestä on lipsahtanut jo jonkin aikaa. Pahoittelen tätä, mutta jostain ne kokemukset on merkintöjä varten keräiltävä.
Tällä kertaa pureudun Ison G:n ruokaympyröihin. Niihin on sattuneesta syystä tullut tutustuttua melko aktiivisesti. Keittiössämme saan aikaiseksi korkeintaan perinteisiä opiskelijan nuudelitouhuja, joihin ihminen kyrpiintyy pidemmän päälle kotonakin. Olen budjetoinut reissun niin, että ulkona on varaa syödä melko usein. Miksen siis nauttisi koko sydämestäni paikallisten syöttämöiden tarjonnasta, kun kerran tänne saakka on raahauduttu?
Yhteiskeittiössä ei muutenkaan tule vietettyä liikaa aikaa, sillä siisteystaso on heikkenemään päin. Olen jo oppinut, ettei kattiloiden kansia kannata availla. Taistelutoverini Laura sen sijaan ei ollut oppinut. Tällä kertaa padassa muhinut olento saattoi jopa olla elävien kirjoissa.
Lisäksi alueella liikkuu toinenkin äyriäisten ystävä. Tarjouksessa olleet ravunpyrstöt eivät kollektiivisessa jääkaapissa viihtyneet paria tuntia kauempaa. Lisäksi kehvelille oli kelvannut kaksi purkkia saamarin LÄTTÖLIÄ! Miten ihmeessä tuo korkeintaan 3,5-volttinen liemi edes kelpaa kellekään? Ja miksi minulla oli sitä kaapissa? Pitihän se nyt testata, sillä lähimpään Systembolagetiin on matkaa, eikä peruskaupoissa saa tämän voimallisempia myrkkyjä myydä. Liikuttavaa huolenpitoa.
Siispä ylös, ulos ja skruudaamaan! Tässä eräitä asioita, jotka paikallisessa mättömiljöössä ovat pistäneet silmään:
Sushi
Götis on kalaisten asioiden kaupunki. Sushikuppiloitakin on täällä lähestulkoon jokaisessa kadunkulmassa. Ilmiö lienee siis täällä kuulunut trendikkääseen ruokailuelämään ainakin kotipuolta kauemmin. Vielä en ole testannut, mutta tämä on projektina ensi viikolla. Kala on täällä tuoretta ja hyvää, joten uskoisin jälleen kokevani jotakin kaunista.
Jäätelöauto
Täällä sitä muistaa, että kotoa tuttu vaaleansininen liikkuva pakastinhan on alkujaan Ruotsista. Tunnarin kuulee melkein joka päivä. Ja päivä päivältä muistan paremmin, kuinka taivaallisia ne lapsuuden toffeeveneet olivatkaan. Lienee pakko hakea laatikollinen johonkin väliin. Keittiön pakastin on ainakin toistaiseksi varkaista vapaa.
Pikamättö
Ruotsissa on Burger King. Hajotkaa Mäkkeihinne! Hampurilaisista ei muuta.
Suurena kebabin ystävänä olen testannut myös paikallisia kebuveistämöitä. Tuntuu, että liha on täällä ainakin vähärasvaisempaa. Uskoisin myös, että ravintoloiden itse valmistamia lihatankoja on prosentuaalisesti Suomea enemmän. Monet meikäläiset kebaasilat tyytyvät Korv-Göranin tukkukeebeniin, joka sekin tulee täältä.
Saksalaiset tapaavat sanoa, notta "Döner macht schöner" (Kebab kaunistaa). Haluaisin kehitellä ruotsalaisen version tuosta suuresta viisaudesta. Jos keksit äkkiseltään jonkin ruotsin kielen sanan, joka rimmaa kebabin tai dönerin kanssa, ilmoittele toki. Minä en ole pystynyt.
"Fiikka"
Ruotsalainen kahvi on järjestään itänaapuria parempaa. Enkä nyt tarkoittanut Venäjää. Paikalliset myös näyttävät sen, sillä kahvilakulttuuri on täällä äärimmäisen eläväinen.
Tunnelmallisimmat pikkukahvilat, "fiikat" (ruots. fika = kahvitella), löytyvät vanhasta kaupungista, mutta hyviä sumpitteluympyröitä on pitkin kaupunkia. Erinomaisen kahvin ohella korvapuustit ovat paikallinen erikoisuus. Erikoisuuden niistä tekee ennen kaikkea se tosiseikka, että ne ovat ihmisen pään kokoisia. Tässä on pointtinsa, sillä kahvihetki on äärimmäisen sosiaalinen tapahtuma. Korvapuusti on tarkoitettu jaettavaksi. Täällä ei juuri näe Brita Koivusen Suklaasydämen pilaversiosta tuttuja tapauksia:
"Häiskän velton, lihavan, näin pöydässä pienen kahvilan. Hän siellä tuttuun tapaansa, pullaa ahtas' napaansa."
Ei Ruotsissa. Ihmiset ovat yleisesti erittäin sopusuhtaisessa kondiksessa.
Laineiden lattapäät
Göteborgilaiselle äyriäinen on pyhä. Niin se on minullekin. En ole koskaan tahtonut lyödä ihmistä niin paljon kuin ravunpyrstöjeni kadottua.
Onneksi merten herkkupeput eivät lopu aivan heti. Rapuja, katkarapuja, merirapuja, hummereita, sinisimpukoita ja muita ihastuttavia asioita saa jatkuvasti takuutuoreina ainakin Feskekôrkanista, kalakirkosta. Kirkon mallinen kauppahalli on todellinen äyriäisfriikin temppeli, jossa jokainen hermo lepää.
Myös normaaleissa ruokakaupoissa äyriäiset ovat liki puolet halvempia kuin kotona. Esimerkiksi pakastettu hummeri kustantaa noin kolmanneksen Suomen hinnoista. Harkitsen vakavasti hummeripihtien hankkimista.
MUMS!
Paras pizzeria, jossa olen eläessäni syönyt. Ja aivan naapurissa. Hintataso on suunnilleen sama kuin muissa lättylöissä, joten täällä tulee syötyä jotakuinkin viikottain.
Mumsin omistaja on pizzanpaiston hallitseva Ruotsin mestari. Hän osallistuu keväällä lajin MM-skaboihin. Voisin hyvin laittaa Davidin puolesta vedon kiinni, sillä tätä paremmat kiekot veisivät hyvyydellään kielen lisäksi hengen mennessään.
Jokainen Mumsin lätty on taideteos. Erityisesti ikisuosikkini quattro stagione on niin kaunis, ettei sitä tekisi mieli syödä lainkaan - ellei se olisi niin syntisen maukas elämys. Tuoreet ja laadukkaat täytteet, sopivan rapsakka pohja ja upea asettelu muodostavat keskenään täydellisen balanssin, joka tekee pizzahetkestä kaikkien aistien riemukkaan orgian.
Eilen halusin kokeilla jotakin lihaisampaa perjantain suurehkojen vaihtarikekkerien jäljiltä. Tilasin gladiatorin, jossa on paljon lihaa ja munaa. Huikean ruuhkan keskellä lättyni ylibuukattiin ja sainkin pizzan nimeltä dagen efter. No, olihan minulla pienoinen kohmelo.
Jälleen he tiesivät paremmin. Erittäin laadukas chilijauheliha, jalopenot, tuore tomaatti, kinkku ja tuplajuusto karkoittivat viimeisimmätkin jälkitaudin oireet kauas unholaan. Kuka ihme tarvitsee tällaisen elämyksen jälkeen minkäänlaisia korjaussarjoja? Mums ei ole vain luonut maailman parhaita pizzoja, vaan myös ihmelääkkeen. Ehdotan pizzerialle Michelinin tähden lisäksi seuraavaa lääketieteen Nobelia.
Tällä kertaa pureudun Ison G:n ruokaympyröihin. Niihin on sattuneesta syystä tullut tutustuttua melko aktiivisesti. Keittiössämme saan aikaiseksi korkeintaan perinteisiä opiskelijan nuudelitouhuja, joihin ihminen kyrpiintyy pidemmän päälle kotonakin. Olen budjetoinut reissun niin, että ulkona on varaa syödä melko usein. Miksen siis nauttisi koko sydämestäni paikallisten syöttämöiden tarjonnasta, kun kerran tänne saakka on raahauduttu?
Yhteiskeittiössä ei muutenkaan tule vietettyä liikaa aikaa, sillä siisteystaso on heikkenemään päin. Olen jo oppinut, ettei kattiloiden kansia kannata availla. Taistelutoverini Laura sen sijaan ei ollut oppinut. Tällä kertaa padassa muhinut olento saattoi jopa olla elävien kirjoissa.
Lisäksi alueella liikkuu toinenkin äyriäisten ystävä. Tarjouksessa olleet ravunpyrstöt eivät kollektiivisessa jääkaapissa viihtyneet paria tuntia kauempaa. Lisäksi kehvelille oli kelvannut kaksi purkkia saamarin LÄTTÖLIÄ! Miten ihmeessä tuo korkeintaan 3,5-volttinen liemi edes kelpaa kellekään? Ja miksi minulla oli sitä kaapissa? Pitihän se nyt testata, sillä lähimpään Systembolagetiin on matkaa, eikä peruskaupoissa saa tämän voimallisempia myrkkyjä myydä. Liikuttavaa huolenpitoa.
Siispä ylös, ulos ja skruudaamaan! Tässä eräitä asioita, jotka paikallisessa mättömiljöössä ovat pistäneet silmään:
Sushi
Götis on kalaisten asioiden kaupunki. Sushikuppiloitakin on täällä lähestulkoon jokaisessa kadunkulmassa. Ilmiö lienee siis täällä kuulunut trendikkääseen ruokailuelämään ainakin kotipuolta kauemmin. Vielä en ole testannut, mutta tämä on projektina ensi viikolla. Kala on täällä tuoretta ja hyvää, joten uskoisin jälleen kokevani jotakin kaunista.
Jäätelöauto
Täällä sitä muistaa, että kotoa tuttu vaaleansininen liikkuva pakastinhan on alkujaan Ruotsista. Tunnarin kuulee melkein joka päivä. Ja päivä päivältä muistan paremmin, kuinka taivaallisia ne lapsuuden toffeeveneet olivatkaan. Lienee pakko hakea laatikollinen johonkin väliin. Keittiön pakastin on ainakin toistaiseksi varkaista vapaa.
Pikamättö
Ruotsissa on Burger King. Hajotkaa Mäkkeihinne! Hampurilaisista ei muuta.
Suurena kebabin ystävänä olen testannut myös paikallisia kebuveistämöitä. Tuntuu, että liha on täällä ainakin vähärasvaisempaa. Uskoisin myös, että ravintoloiden itse valmistamia lihatankoja on prosentuaalisesti Suomea enemmän. Monet meikäläiset kebaasilat tyytyvät Korv-Göranin tukkukeebeniin, joka sekin tulee täältä.
Saksalaiset tapaavat sanoa, notta "Döner macht schöner" (Kebab kaunistaa). Haluaisin kehitellä ruotsalaisen version tuosta suuresta viisaudesta. Jos keksit äkkiseltään jonkin ruotsin kielen sanan, joka rimmaa kebabin tai dönerin kanssa, ilmoittele toki. Minä en ole pystynyt.
"Fiikka"
Ruotsalainen kahvi on järjestään itänaapuria parempaa. Enkä nyt tarkoittanut Venäjää. Paikalliset myös näyttävät sen, sillä kahvilakulttuuri on täällä äärimmäisen eläväinen.
Tunnelmallisimmat pikkukahvilat, "fiikat" (ruots. fika = kahvitella), löytyvät vanhasta kaupungista, mutta hyviä sumpitteluympyröitä on pitkin kaupunkia. Erinomaisen kahvin ohella korvapuustit ovat paikallinen erikoisuus. Erikoisuuden niistä tekee ennen kaikkea se tosiseikka, että ne ovat ihmisen pään kokoisia. Tässä on pointtinsa, sillä kahvihetki on äärimmäisen sosiaalinen tapahtuma. Korvapuusti on tarkoitettu jaettavaksi. Täällä ei juuri näe Brita Koivusen Suklaasydämen pilaversiosta tuttuja tapauksia:
"Häiskän velton, lihavan, näin pöydässä pienen kahvilan. Hän siellä tuttuun tapaansa, pullaa ahtas' napaansa."
Ei Ruotsissa. Ihmiset ovat yleisesti erittäin sopusuhtaisessa kondiksessa.
Laineiden lattapäät
Göteborgilaiselle äyriäinen on pyhä. Niin se on minullekin. En ole koskaan tahtonut lyödä ihmistä niin paljon kuin ravunpyrstöjeni kadottua.
Onneksi merten herkkupeput eivät lopu aivan heti. Rapuja, katkarapuja, merirapuja, hummereita, sinisimpukoita ja muita ihastuttavia asioita saa jatkuvasti takuutuoreina ainakin Feskekôrkanista, kalakirkosta. Kirkon mallinen kauppahalli on todellinen äyriäisfriikin temppeli, jossa jokainen hermo lepää.
Myös normaaleissa ruokakaupoissa äyriäiset ovat liki puolet halvempia kuin kotona. Esimerkiksi pakastettu hummeri kustantaa noin kolmanneksen Suomen hinnoista. Harkitsen vakavasti hummeripihtien hankkimista.
MUMS!
Paras pizzeria, jossa olen eläessäni syönyt. Ja aivan naapurissa. Hintataso on suunnilleen sama kuin muissa lättylöissä, joten täällä tulee syötyä jotakuinkin viikottain.
Mumsin omistaja on pizzanpaiston hallitseva Ruotsin mestari. Hän osallistuu keväällä lajin MM-skaboihin. Voisin hyvin laittaa Davidin puolesta vedon kiinni, sillä tätä paremmat kiekot veisivät hyvyydellään kielen lisäksi hengen mennessään.
Jokainen Mumsin lätty on taideteos. Erityisesti ikisuosikkini quattro stagione on niin kaunis, ettei sitä tekisi mieli syödä lainkaan - ellei se olisi niin syntisen maukas elämys. Tuoreet ja laadukkaat täytteet, sopivan rapsakka pohja ja upea asettelu muodostavat keskenään täydellisen balanssin, joka tekee pizzahetkestä kaikkien aistien riemukkaan orgian.
Eilen halusin kokeilla jotakin lihaisampaa perjantain suurehkojen vaihtarikekkerien jäljiltä. Tilasin gladiatorin, jossa on paljon lihaa ja munaa. Huikean ruuhkan keskellä lättyni ylibuukattiin ja sainkin pizzan nimeltä dagen efter. No, olihan minulla pienoinen kohmelo.
Jälleen he tiesivät paremmin. Erittäin laadukas chilijauheliha, jalopenot, tuore tomaatti, kinkku ja tuplajuusto karkoittivat viimeisimmätkin jälkitaudin oireet kauas unholaan. Kuka ihme tarvitsee tällaisen elämyksen jälkeen minkäänlaisia korjaussarjoja? Mums ei ole vain luonut maailman parhaita pizzoja, vaan myös ihmelääkkeen. Ehdotan pizzerialle Michelinin tähden lisäksi seuraavaa lääketieteen Nobelia.
torstai 20. tammikuuta 2011
Ti amo, finnjävel!
Kun saavuin ensi kertaa pihalle uudesta rapustani Olofshöjdin asuntolassa, käveli vastaani kaksi ruotsalaista. Toinen oli kietoutunut Ruotsin lippuun - ja pukeutunut aivan normaalisti hevoseksi. Tervetuloa Göteborgiin! Täällä on vielä villihevosia. Laulavia ja tanssivia mustalaisnaisia en ole ehtinyt todistaa. Hanna Ekolan malliin voimme hyvällä tuurilla pohdiskella lisää ensi keskiviikon vaihtarikaraokessa.
Ensimmäiset vuorokaudet länsirannikolla ovat tutustuttaneet minut suureen läjään uusia tyyppejä. Yllättävää porukassa on kansalaisuus: yli puolet uusista kasvoista puhuu hämmentävän tuttua kieltä.
Suomalaisia tuntuu olevan valtavasti. Tai sitten olen vain sattunut jo ensimmäisinä päivinä tapaamaan heistä jokaisen. Ei ole mitenkään tavatonta kävellä kaupungilla ja kuulla ympärillään ainoastaan ensimmäistä kotimaista.
Me "finnjävelit" olemme kuin magneetteja: vaikkemme edes yrittäisi, ajaudumme toistemme luokse. Periaatteessa hädän hetken turvaverkko on mukava olemassa, mutta kansainvälistymään tänne on lopulta tultu. Päätimmekin pakollisella reissullamme Ingvar Kampradin ihmemaahan taistella olosuhteita vastaan. Puhuimme suomalaisporukalla keskenämme ruotsia reippaasti yli puolet keikasta.
Ulkkareitakin uusiin naamoihin toki mahtuu. Ainakin saksalaiset, belgialaiset ja liettualaiset ovat vallan lupaavaa sakkia. Ennakkoluuloton asenne tuntuu olevan koko köörillä kohdallaan, vaikka eräät ovat kauhistelleet suomalaista pohjanottokulttuuria kovasti. Enkä ole vielä edes kertonut heille Rykämöstä.
On tullut aivan konkreettisesti huomattua, miten vaikeita suomalaiset nimet voivat ulkomaalaisille olla. Oma etunimeni on eräs 80-luvun tyypillisimmistä kotopuolessa. Täällä se on pitänyt tavata jokaiselle. Teimmekin havainnon, että kansainvälisistä ilmaisuista "ti amo" tulee riittävän lähelle. Kun jo tavatessa voi antaa näin lemmekkään lausuntaohjeen omalle nimelleen, voitaneen puhua vahvasta alusta.
Tutustumisvärkkejä tarvitaan, sillä ensimmäinen kuukausi menee puhtaasti näissä merkeissä. En saanutkaan ensimmäistä kurssia, jolle olin ilmoittautunut. Vaadittavat opintopisteet täyttyvät takapakista huolimatta kevyesti, joten alku vietettäköön pehmeänä laskuna. En protestoi, sillä aktiviteetteja riittää kyllä.
Keittiökaunaa ja Kosanderia
Vaikka suomalaisia tunkee joka tuutista, asuinrappuni kyllä on riittävän kansainvälinen. Alakerran asukki voi nimensä puolesta olla Ruotsista, Eestistä tai Suomesta. Keskikerroksessa majailee kiinalaisia, joiden riisinkeitin tuo mukavan lisäaromin alakerran kollektiivikeittiöön. Ruotsalainen seinänaapurini oli ensimmäinen kontaktini omassa rapussa. Lungi tyyppi, jonka kanssa vaihdoimme inttijuttuja. Ei tässä lopulta näemmä olla kovin kaukana kotoa.
Kämppä on perinteinen opiskelijalukaali. Edellinen asukki oli jättänyt mukavasti välttämättömiä elämistarpeita jälkeensä. Positiivisesti hämmentävä löytö oli seinällä roikkuva koristehimmeli, jossa on lintuorigameja. Kiitos toki tästäkin! Uudessa ympäristössä kaikki valmiiksi tehty on silkkaa bonusta.
Yhteiskeittiöiden kunto vaihtelee suuresti. Omani on kelvollisessa kunnossa. Sinne oli jätetty piparkakkutalo, jota kuulemma sai syödä. Söin, ja olen vielä tässä, vaikka jotkut vaihtaritoverini moista luottamustulvaa kauhistelivatkin. Pöydällä lojuvan kattilan kantta sen sijaan ei olisi pitänyt avata. Sanooko Kauna-elokuvasta tuttu suihkukohtaus mitään?
Tämän päivän international dinner -kekkereissä nautittiin jengin kokkauksia omista maistaan. Kollektiivikeittiöiden tuotokset toimivat järjestään. Kiitos etenkin sille saksalaissielulle, joka toi järkyttävän satsin olutmakkaraa paikalle!
Itsehän olen keittiössä kuin kunniakas Suomen joutsen - täysin kädetön. Vein siis paikalle Koskenkorvaa ja shottikuppeja. Tekivät kauppansa oikein mallikkaasti. Ehkä meikäläinen pohjakulttuuri alkaa sittenkin iskostua kaukomaiden kansalaisiin?
Viikon trivia:
Yliopistomme edellinen vaihdokki näyttää jättäneen Göteborgiin väkevämmän leiman kuin osasin koskaan kuvitella:
Klikkaa toki.
Ensimmäiset vuorokaudet länsirannikolla ovat tutustuttaneet minut suureen läjään uusia tyyppejä. Yllättävää porukassa on kansalaisuus: yli puolet uusista kasvoista puhuu hämmentävän tuttua kieltä.
Suomalaisia tuntuu olevan valtavasti. Tai sitten olen vain sattunut jo ensimmäisinä päivinä tapaamaan heistä jokaisen. Ei ole mitenkään tavatonta kävellä kaupungilla ja kuulla ympärillään ainoastaan ensimmäistä kotimaista.
Me "finnjävelit" olemme kuin magneetteja: vaikkemme edes yrittäisi, ajaudumme toistemme luokse. Periaatteessa hädän hetken turvaverkko on mukava olemassa, mutta kansainvälistymään tänne on lopulta tultu. Päätimmekin pakollisella reissullamme Ingvar Kampradin ihmemaahan taistella olosuhteita vastaan. Puhuimme suomalaisporukalla keskenämme ruotsia reippaasti yli puolet keikasta.
Ulkkareitakin uusiin naamoihin toki mahtuu. Ainakin saksalaiset, belgialaiset ja liettualaiset ovat vallan lupaavaa sakkia. Ennakkoluuloton asenne tuntuu olevan koko köörillä kohdallaan, vaikka eräät ovat kauhistelleet suomalaista pohjanottokulttuuria kovasti. Enkä ole vielä edes kertonut heille Rykämöstä.
On tullut aivan konkreettisesti huomattua, miten vaikeita suomalaiset nimet voivat ulkomaalaisille olla. Oma etunimeni on eräs 80-luvun tyypillisimmistä kotopuolessa. Täällä se on pitänyt tavata jokaiselle. Teimmekin havainnon, että kansainvälisistä ilmaisuista "ti amo" tulee riittävän lähelle. Kun jo tavatessa voi antaa näin lemmekkään lausuntaohjeen omalle nimelleen, voitaneen puhua vahvasta alusta.
Tutustumisvärkkejä tarvitaan, sillä ensimmäinen kuukausi menee puhtaasti näissä merkeissä. En saanutkaan ensimmäistä kurssia, jolle olin ilmoittautunut. Vaadittavat opintopisteet täyttyvät takapakista huolimatta kevyesti, joten alku vietettäköön pehmeänä laskuna. En protestoi, sillä aktiviteetteja riittää kyllä.
Keittiökaunaa ja Kosanderia
Vaikka suomalaisia tunkee joka tuutista, asuinrappuni kyllä on riittävän kansainvälinen. Alakerran asukki voi nimensä puolesta olla Ruotsista, Eestistä tai Suomesta. Keskikerroksessa majailee kiinalaisia, joiden riisinkeitin tuo mukavan lisäaromin alakerran kollektiivikeittiöön. Ruotsalainen seinänaapurini oli ensimmäinen kontaktini omassa rapussa. Lungi tyyppi, jonka kanssa vaihdoimme inttijuttuja. Ei tässä lopulta näemmä olla kovin kaukana kotoa.
Kämppä on perinteinen opiskelijalukaali. Edellinen asukki oli jättänyt mukavasti välttämättömiä elämistarpeita jälkeensä. Positiivisesti hämmentävä löytö oli seinällä roikkuva koristehimmeli, jossa on lintuorigameja. Kiitos toki tästäkin! Uudessa ympäristössä kaikki valmiiksi tehty on silkkaa bonusta.
Yhteiskeittiöiden kunto vaihtelee suuresti. Omani on kelvollisessa kunnossa. Sinne oli jätetty piparkakkutalo, jota kuulemma sai syödä. Söin, ja olen vielä tässä, vaikka jotkut vaihtaritoverini moista luottamustulvaa kauhistelivatkin. Pöydällä lojuvan kattilan kantta sen sijaan ei olisi pitänyt avata. Sanooko Kauna-elokuvasta tuttu suihkukohtaus mitään?
Tämän päivän international dinner -kekkereissä nautittiin jengin kokkauksia omista maistaan. Kollektiivikeittiöiden tuotokset toimivat järjestään. Kiitos etenkin sille saksalaissielulle, joka toi järkyttävän satsin olutmakkaraa paikalle!
Itsehän olen keittiössä kuin kunniakas Suomen joutsen - täysin kädetön. Vein siis paikalle Koskenkorvaa ja shottikuppeja. Tekivät kauppansa oikein mallikkaasti. Ehkä meikäläinen pohjakulttuuri alkaa sittenkin iskostua kaukomaiden kansalaisiin?
Viikon trivia:
Yliopistomme edellinen vaihdokki näyttää jättäneen Göteborgiin väkevämmän leiman kuin osasin koskaan kuvitella:
Klikkaa toki.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)