Höylätty muna, myyty sielu

En ole koskaan kirjoittanut muotiblogia. Enkä aloita, koska minulla ei ole sille lajille mitään annettavaa. Tällä kertaa reissulokini kuitenkin liikkuu vaatetuksen äärellä. Näin oli tehtävä, sillä sieluni on mennyttä.

Olen aina suosinut vaatehankinnoissani liikkumavaraa, nimenomaan fyysistä. Löysät ja mukavan rennot kuteet ovat luoneet meikäläiselle kasuaalin olemuksen, josta kuulee välillä kuittiakin. Enimmäkseen tummasävyisestä hupparikokoelmastani poikkeavat vermeet tuppaavat särähtämään silmään kuin silmään. Se vatuttaa.

Kuten jo aiemmassa postauksessa tuli mainittua, tahdoin kokeilla integroitumista ruotsalaisten sekaan. Empiirisen havainnoinnin tulokset ennakoivat suurehkoa muutosta. Löysät ja mukavan ilmavat farkut olisi vaihdettava hillittömän tiukkoihin mankeleihin, jotka viilaisivat pikku-Stubinin pituudesta puolikkaan pois.

Pillimpien pöksyjen ohella täytyisi investoida ainakin tennareihin ja ruudulliseen paitaan. Ruutukuosi on täällä jostain syystä äärimmäisen suosittu, trendikäs, monikäyttöinen, seksikäs ja laajalti tunnustettu kuviointitapa. Minun kauluspaidoissani on enimmäkseen raitoja. Fail.

Laura halusi konsultoida makeoverini jo pari viikkoa sitten. Silloin oli kurkku kipeä. Kenties kyse oli itsesuojelumekanismista, jolla sieluni halusi varjella suosimaansa relaksanttia olemusta. Sitten totesin, notta hitot. Nyt se on tehty.

Uusi meitsi

Olen aina ollut myös tehokkaan shoppailun ystävä. Siitä periaatteesta ei tälläkään kertaa tarvinnut tinkiä. Brunnsparkenin Topshop tarjosi lopulta kaikki välineet sulautumisprosessiin sekä minun että konsulttini mielestä. Näin siinä sitten kävi:

Muotiblogiin kaiketi kuuluu vaatekappaleista kertominen. Here goes:

Pipa (Ei pysty muistamaan hankintapaikkaa/hintaa):

Ainoa asia, jonka tästä setistä omistin ennen muutosta. Myssyn asento ei ole yhdentekevä. Sitä on vedettävä hiukkasen taaksepäin. Jos pipoa ei ole, vedetään reuhka geelin voimin taakse, koska niin he vain täällä tekevät. Minun hiusrajani on liian vetäytynyt moiseen, joten käytän päähinettä.

Paita (Topshop, 150 sek):

Ruutuja, ruutuja, vielä kerran ruutuja. Siinä kaikki, mitä miesten paitamuodista tarvitsee täällä sanoa. Jokaisen kaksilahkeisen tulee omistaa kaapillinen ruutupaitoja. Ovathan ne lungeja asusteita. Ja yllättävän monikäyttöisiä napeilla käärittävine hihoineen. Saatoin aavistuksen rakastua.

Housut (Topshop, 599 sek):

Pohdin jälkeenpäin, että tuli otettua aavistuksen liian bägit byysat. Enkä muuten koskaan uskonut sanovani housuista näin. Mitä tiukemmin farkkupöksy puristaa pallia, sen taivaallisempaa rallia. Nämä kuitenkin ovat vielä kohtuullisen mukavat. Puutarhatontullakin on oltava elintilansa.

Tennarit (Topshop, 499 sek):

Pidän! Simppelit, kasuaalit, sopivat. Onneksi täällä ei ole enää lunta tai jäätä nimeksikään. Pohjiin sisältyy erittäin voimakas lippavaara.

Keskiketterä (Systembolaget, 11 sek):

Kung starköl - paikallisen alkoholipuulaakin toiseksi halvin puolen litran törppö. Ja melko reippaasti parempaa kuin huikeat kymmenen äyriä halvempi Femkommatvåan.

Saletisti natsaa!

Ja miten tämä varustus sitten toimii käytännössä? Lauantain testisessio Sticky Fingersissa (pitkälti Ruma + rokkipuoli) tuotti joitakin havaintoja:

1. Voimakas yhteenkuuluvuuden tunne. Nyt tiesin olevani joukkoa - sisällä.

2. KAKSI lähestymistä täysin sattumanvaraisten naisten taholta. Herramunjee, ei tällaista tapahdu kotona!

3. Tarvitsen lisää. Kunhan budjetti kestää, toinen minäni saa uutta ravintoa. Kotoisessa Dorkassa ei enää tämän jälkeen esiinny yksikään toinen Teemu Stubin.

Med vänliga hälsningar,

Staffan tms. alter-ego

Tulessa jäillä ja muualla

Jumalattomat lintuparvet lentelevät päämäärättömästi ikkunasta aukeavassa maisemassa. Kevät yrittää tulla Göteborgiin, vaikka pikkupakkasia on edelleen. Siivekkäiden päämäärätön leijailu viitannee siihen, että otukset arpovat comebackin järkevyyttä. Osa parvesta tekee päätöksiä ja erkanee porukasta. Kuin kaduilla vaeltava keittoremmi, jonka jäsenet ovat voimakkaan erimielisiä jatkopaikasta.

Kuluneella viikolla ei moisia konflikteja nähty. Flunssassa hukatun edellisviikon tasaamiseksi tuli tehtyä kaikenlaista - enimmäkseen samanmielisten ihmisten kera.

Torstaina kävimme väijymässä Frölunda Indiansin kamppailua jääkiekon Elitserienissa. Miksi ihmeessä täälläkin joukkueita täytyy nimetä jenkkityyliin? Kotijäillä Kiekko-Espoon muuttuminen Bluesiksi laski kyseisen organisaation arvostusta ainakin minun silmissäni. Mitä vikaa oli Göteborgin perinteikkäässä Västra Frölundassa tai Frölunda HC:ssa? Sarjataulukossa tämä markkina-arvon nostoon kaiketi tähtäävä intiaanipelleily ei ainakaan näy. Rusoposkiset inkkarimme miehittävät tällä hetkellä runkosarjan jumbosijaa.

Ja turpaan tuli taas. Tukholman perinteikäs AIK kepitti Scandinavium-areenan sankarit rankkareilla melko väsyneen kiekkonäytelmän päätteeksi. Oli silti oltava kotijengin puolta, sillä suomalaispelureissa Frölunda ottaa Stokiksen ihmeistä kirjaimellisen 6-0 -voiton. Tomi Kallio on ennen peliä jututtamani inkkarifanin mukaan joukkueen rakastetuin jäsen kannattajien keskuudessa.

Onneksi kehnoa peliä oli seuraamassa hollantilais-yhdysvaltalais-australialais-saksalais-suomalainen sekametelisoppa, josta suurimmalle osalle kaikki oli elämän ensimmäisessä kendoväännössä uutta ja ihmeellistä. Emme nähneet tappelua, mutta neitsytmatkalaisille perinteinen maalinedustan torikokouskin oli jo riittoisaa kaukaloväkivaltaa. Haluavat kuulemma uudestaan matsiin. Torstaisesta väännöstä ei pelillisesti voi mennä enää kovin paljon alaspäin, joten faniuden voi odottaa jatkuvan.

Jatkoimme Café Olofiin, opiskelijarellestyksen legendaan, joka menetti taannoin anniskeluoikeutensa. Nyt siellä oli avoimet ovet, kansaa ja keimoa ensi kertaa omana aikanani. Tuli höpöteltyä ruotsiakin enemmän kuin hetkeen. Uusia istuntoja odotellessa.

Kokkelivekkulit ja jääpäivän päiväjäät

Perjantaina oli jälleen Suomi-jengi koolla. Perinteisen afterworkin vaihteluksi kokkailimme Minnan keittiössä erinomaisen toimivan parin lajin aterian. Taidokkaat keittiövirtuoosimme loihtivat huikean kokonaisuuden lohesta, potuista, tzatzikista ja suklaamoussesta. Minä sain puristaa valkosipulinkynsiä.

Kylmäsavulohi on muuten universaali ruoka. Se käy kaikkialle, kaikkeen ja kaikin tavoin, eikä sille edes tarvitse tehdä mitään. Lisäksi se on täällä kohtuullisen halpaa. Kotikeittiön mämmikoura on löytänyt jotain upeaa uudelleen.

Chalmersilla, teknillisellä yliopistolla, olisi ollut perjantaina rantabileet. Hillitön määrä hiekkaa sisätiloissa houkutti, mutta bermudashortsit, havaijipaita ja pilottilasit jäivät Suomeen. Rodittoman rantapummin varustuksesta mukanani olivat ainoastaan rintakarvat. Pyyhettäkään ei ollut hoodeilla, joten suuntasin takaisin Olofshöjdiin vaihtarietkoille.

Etkot taittuivat jatkoiksi. Ei ollut tarvetta mennä mihinkään, koska meininki oli hulppea. Paljon uusia ja vanhoja naamoja, syvällisiä ja vähemmän syvällisiä keskusteluja, male-bondingia - kaikkea. Tuolloin tuntui ensi kertaa, että oma vaihtariposse alkaa hiljalleen hahmottua.

Lauantain D-päivänä sama kööri kehitteli parasta mahdollista kohmelovirkistettä. Menimme keskustan Hedeniin harjoittamaan jotakin, mitä en ollut tehnyt kahdeksaan vuoteen - luistelemaan. Taipuihan se vielä, vaikka seurueemme amerikkalainen kiekkojamppa masensikin täydellisellä jääosaamisellaan.

Huomenna alkaa viimein koulu. Hieman tässä on tullut kaivattuakin paluuta normaalimpaan elämänrytmiin. Seuraavassa postauksessa yrittänen muodostaa kolmen luennon perusteella kokonaisvaltaisen käsityksen ruotsalaisesta opiskelusta. Ja kurssihan on tietenkin englanninkielinen vaihtarisetti. Ruotsalaisten sekaan hyppään kuukauden päästä.

Täältä tähän. Kuten paikalliset sanovat, ha det gött!

Viikon havainto:

Frölundan ja AIK:n kohtaamisessa AIK-fanit vetivät "Hata, hata, hata Göteborg!" -chantin lisäksi eräiden kotoisten petopaitojen peleistä tuttuja veisuja. Sikäli hilpeää, että tukholmalaisilla on ollut yhteistyökuvioita Jokerien kanssa.

Viikon linkki:

Sillä välin Ruotsissa... vittuillaan meille ankarasti! Tässä pätkässä ruotsalaiskoomikko Robert Gustafsson tavoittaa asian ytimen. En ole hetkeen nauranut näin paljon.

http://www.youtube.com/watch?v=NAl9OyGYxOg

Koomaviikko ja parempi päätös

Kuinka paljon räkää ihmiseen mahtuu? Jos tämä tarhaikäisen välipala tuottaisi merkittäviä energiamääriä, kattovaloni olisi poksahtanut aikoja sitten.
Viime viikko kului enimmäkseen melkoisen rötväyksen merkeissä. Kuumepäivää seurasi liuta päiviä, joina niistin. Paljon. Vaikka aluksi tuntui, että Olofshöjdissa liki kaikki tarpeellinen on hyvän matkan päässä, oli ratikka- ja patikkareissu apteekkiin raa'ahkossa tuulessa suljettu tyystin pois. Parantelin siis erittäin chillisti ja luotin tuuriin.

Tänään julistin taudin lopullisesti voitetuksi, joten on aika palata normaalimpaan rytmiin. Oli kenties hyväksikin pyhittää pätkä lungeja arkipäiviä itselleen kaiken uuden keskellä. Pitkästä aikaa oli saumoja todella pysähtyä, kelailla mennyttä kuukautta ja pohtia asioita, joita vielä olisi tehtävä.

Viime viikon hiljaisina ja nuhaisina arkitunteina iski ehkä ensi kertaa aavistuksenomainen kaipuu kotomaalle. Helppoa elämä on toki täälläkin, mutta kynnys tietyille arkisille toimille suurempi. Mistään kulttuurisokista ei tosiaan voi puhua, mutta tulkitsin päivittäiset ajatukseni tulevan kesä-Kotkan iloisesta terassirallista jonkinlaiseksi ikäväksi. Kohtapa kotijengiä kuitenkin näkee taas sangen riittoisasti, joten rykäistään nyt tästä setistä kaikki irti.

Viikonlopun vieras ja Salpausselän kisat

Viikon loppumetreillä oli kolvin raskaasta vuotamisesta huolimatta pakotettava itsensä jälleen elävien kirjoihin. Hellevi saapui hellvetin kylmästä Hellsingistä tarkastamaan Lauran Göteborgin-valloituksen ensimetrien tulokset, joten olihan se lyöttäydyttävä mukaan. Pahoittelut Lauralle paperinkäytöstäni! Korvaukseksi lupaamani vessapaperirulla on noudettavissa tästä parin metrin päästä.

Heltsun vierailun aikana sitä huomasi, että Göteborgin kaupunkikuva alkaa jo jonkin verran iskostua verkkokalvoilleni. Uusi ihminen näkee välittömästi asiat, joita oma puusilmäni ei enää havaitse.

Ulkopuolisen silmän näppärin huomio oli ruotsalaismimmien takkimuoti. Paikallisesta trendiasusteesta päätellen tässä maassa seurataan paljon talviurheilua livenä - joka päivä. Salppurin kisat -takiksi ristittyä karvakauluksista punaista takkia näkee jatkuvasti valehtelematta viidellä ihmisellä samanaikaisesti. Miehilläkin tätä esiintyy, mutta harvemmin. Pitäisikö hankkia itsekin?

Sielun myyminen ja täydellinen makeover paikallisten viljalti suosimaan ruutupaita-pillifarkku-Converse -muottiin käy mielessä aina ulkona käydessä. Tahdon yrittää integroitua täysin, vaikka en ole koskaan erityisemmin pitänyt pillifarkuista a.k.a. pallihöylistä. Lievä nivushitsaus on kuitenkin pieni hinta siitä, että tuntee kuuluvansa joukkoon.

Makeover piti toteuttaa jo maanantaina, mutta jänistin kurkkukipuun vedoten (piti muuten osittain paikkansa). Sieluni pysyy, vielä. Jos myyn sen, nähnemme blogini ensimmäiset kuvat. Tyhjiin imagokehyksiin vedän silti rajan.

Viikon löytö:

Kyllästyttääkö Håkan Hellströmin "Känn ingen sorg för mig, Göteborg" etkomusiikkina? Sticky Fingers, paikallinen rokahtava yökerho, paljasti etukäteishurvitteluihin sopivampaa Gbg-patriotismia:

http://www.youtube.com/watch?v=UDz_pvekPiE

Mums, mums, mums

Let's face it: olen kehnonlainen kokki, kuten edellisestä päivityksestä käy ilmi. Olen myös epäkelpo päivittäjä, sillä edellisestä on lipsahtanut jo jonkin aikaa. Pahoittelen tätä, mutta jostain ne kokemukset on merkintöjä varten keräiltävä.

Tällä kertaa pureudun Ison G:n ruokaympyröihin. Niihin on sattuneesta syystä tullut tutustuttua melko aktiivisesti. Keittiössämme saan aikaiseksi korkeintaan perinteisiä opiskelijan nuudelitouhuja, joihin ihminen kyrpiintyy pidemmän päälle kotonakin. Olen budjetoinut reissun niin, että ulkona on varaa syödä melko usein. Miksen siis nauttisi koko sydämestäni paikallisten syöttämöiden tarjonnasta, kun kerran tänne saakka on raahauduttu?

Yhteiskeittiössä ei muutenkaan tule vietettyä liikaa aikaa, sillä siisteystaso on heikkenemään päin. Olen jo oppinut, ettei kattiloiden kansia kannata availla. Taistelutoverini Laura sen sijaan ei ollut oppinut. Tällä kertaa padassa muhinut olento saattoi jopa olla elävien kirjoissa.

Lisäksi alueella liikkuu toinenkin äyriäisten ystävä. Tarjouksessa olleet ravunpyrstöt eivät kollektiivisessa jääkaapissa viihtyneet paria tuntia kauempaa. Lisäksi kehvelille oli kelvannut kaksi purkkia saamarin LÄTTÖLIÄ! Miten ihmeessä tuo korkeintaan 3,5-volttinen liemi edes kelpaa kellekään? Ja miksi minulla oli sitä kaapissa? Pitihän se nyt testata, sillä lähimpään Systembolagetiin on matkaa, eikä peruskaupoissa saa tämän voimallisempia myrkkyjä myydä. Liikuttavaa huolenpitoa.

Siispä ylös, ulos ja skruudaamaan! Tässä eräitä asioita, jotka paikallisessa mättömiljöössä ovat pistäneet silmään:

Sushi
Götis on kalaisten asioiden kaupunki. Sushikuppiloitakin on täällä lähestulkoon jokaisessa kadunkulmassa. Ilmiö lienee siis täällä kuulunut trendikkääseen ruokailuelämään ainakin kotipuolta kauemmin. Vielä en ole testannut, mutta tämä on projektina ensi viikolla. Kala on täällä tuoretta ja hyvää, joten uskoisin jälleen kokevani jotakin kaunista.

Jäätelöauto
Täällä sitä muistaa, että kotoa tuttu vaaleansininen liikkuva pakastinhan on alkujaan Ruotsista. Tunnarin kuulee melkein joka päivä. Ja päivä päivältä muistan paremmin, kuinka taivaallisia ne lapsuuden toffeeveneet olivatkaan. Lienee pakko hakea laatikollinen johonkin väliin. Keittiön pakastin on ainakin toistaiseksi varkaista vapaa.

Pikamättö
Ruotsissa on Burger King. Hajotkaa Mäkkeihinne! Hampurilaisista ei muuta.

Suurena kebabin ystävänä olen testannut myös paikallisia kebuveistämöitä. Tuntuu, että liha on täällä ainakin vähärasvaisempaa. Uskoisin myös, että ravintoloiden itse valmistamia lihatankoja on prosentuaalisesti Suomea enemmän. Monet meikäläiset kebaasilat tyytyvät Korv-Göranin tukkukeebeniin, joka sekin tulee täältä.

Saksalaiset tapaavat sanoa, notta "Döner macht schöner" (Kebab kaunistaa). Haluaisin kehitellä ruotsalaisen version tuosta suuresta viisaudesta. Jos keksit äkkiseltään jonkin ruotsin kielen sanan, joka rimmaa kebabin tai dönerin kanssa, ilmoittele toki. Minä en ole pystynyt.

"Fiikka"
Ruotsalainen kahvi on järjestään itänaapuria parempaa. Enkä nyt tarkoittanut Venäjää. Paikalliset myös näyttävät sen, sillä kahvilakulttuuri on täällä äärimmäisen eläväinen.

Tunnelmallisimmat pikkukahvilat, "fiikat" (ruots. fika = kahvitella), löytyvät vanhasta kaupungista, mutta hyviä sumpitteluympyröitä on pitkin kaupunkia. Erinomaisen kahvin ohella korvapuustit ovat paikallinen erikoisuus. Erikoisuuden niistä tekee ennen kaikkea se tosiseikka, että ne ovat ihmisen pään kokoisia. Tässä on pointtinsa, sillä kahvihetki on äärimmäisen sosiaalinen tapahtuma. Korvapuusti on tarkoitettu jaettavaksi. Täällä ei juuri näe Brita Koivusen Suklaasydämen pilaversiosta tuttuja tapauksia:

"Häiskän velton, lihavan, näin pöydässä pienen kahvilan. Hän siellä tuttuun tapaansa, pullaa ahtas' napaansa."
Ei Ruotsissa. Ihmiset ovat yleisesti erittäin sopusuhtaisessa kondiksessa.

Laineiden lattapäät
Göteborgilaiselle äyriäinen on pyhä. Niin se on minullekin. En ole koskaan tahtonut lyödä ihmistä niin paljon kuin ravunpyrstöjeni kadottua.

Onneksi merten herkkupeput eivät lopu aivan heti. Rapuja, katkarapuja, merirapuja, hummereita, sinisimpukoita ja muita ihastuttavia asioita saa jatkuvasti takuutuoreina ainakin Feskekôrkanista, kalakirkosta. Kirkon mallinen kauppahalli on todellinen äyriäisfriikin temppeli, jossa jokainen hermo lepää.

Myös normaaleissa ruokakaupoissa äyriäiset ovat liki puolet halvempia kuin kotona. Esimerkiksi pakastettu hummeri kustantaa noin kolmanneksen Suomen hinnoista. Harkitsen vakavasti hummeripihtien hankkimista.

MUMS!
Paras pizzeria, jossa olen eläessäni syönyt. Ja aivan naapurissa. Hintataso on suunnilleen sama kuin muissa lättylöissä, joten täällä tulee syötyä jotakuinkin viikottain.

Mumsin omistaja on pizzanpaiston hallitseva Ruotsin mestari. Hän osallistuu keväällä lajin MM-skaboihin. Voisin hyvin laittaa Davidin puolesta vedon kiinni, sillä tätä paremmat kiekot veisivät hyvyydellään kielen lisäksi hengen mennessään.

Jokainen Mumsin lätty on taideteos. Erityisesti ikisuosikkini quattro stagione on niin kaunis, ettei sitä tekisi mieli syödä lainkaan - ellei se olisi niin syntisen maukas elämys. Tuoreet ja laadukkaat täytteet, sopivan rapsakka pohja ja upea asettelu muodostavat keskenään täydellisen balanssin, joka tekee pizzahetkestä kaikkien aistien riemukkaan orgian.

Eilen halusin kokeilla jotakin lihaisampaa perjantain suurehkojen vaihtarikekkerien jäljiltä. Tilasin gladiatorin, jossa on paljon lihaa ja munaa. Huikean ruuhkan keskellä lättyni ylibuukattiin ja sainkin pizzan nimeltä dagen efter. No, olihan minulla pienoinen kohmelo.

Jälleen he tiesivät paremmin. Erittäin laadukas chilijauheliha, jalopenot, tuore tomaatti, kinkku ja tuplajuusto karkoittivat viimeisimmätkin jälkitaudin oireet kauas unholaan. Kuka ihme tarvitsee tällaisen elämyksen jälkeen minkäänlaisia korjaussarjoja? Mums ei ole vain luonut maailman parhaita pizzoja, vaan myös ihmelääkkeen. Ehdotan pizzerialle Michelinin tähden lisäksi seuraavaa lääketieteen Nobelia.