Kun saavuin ensi kertaa pihalle uudesta rapustani Olofshöjdin asuntolassa, käveli vastaani kaksi ruotsalaista. Toinen oli kietoutunut Ruotsin lippuun - ja pukeutunut aivan normaalisti hevoseksi. Tervetuloa Göteborgiin! Täällä on vielä villihevosia. Laulavia ja tanssivia mustalaisnaisia en ole ehtinyt todistaa. Hanna Ekolan malliin voimme hyvällä tuurilla pohdiskella lisää ensi keskiviikon vaihtarikaraokessa.
Ensimmäiset vuorokaudet länsirannikolla ovat tutustuttaneet minut suureen läjään uusia tyyppejä. Yllättävää porukassa on kansalaisuus: yli puolet uusista kasvoista puhuu hämmentävän tuttua kieltä.
Suomalaisia tuntuu olevan valtavasti. Tai sitten olen vain sattunut jo ensimmäisinä päivinä tapaamaan heistä jokaisen. Ei ole mitenkään tavatonta kävellä kaupungilla ja kuulla ympärillään ainoastaan ensimmäistä kotimaista.
Me "finnjävelit" olemme kuin magneetteja: vaikkemme edes yrittäisi, ajaudumme toistemme luokse. Periaatteessa hädän hetken turvaverkko on mukava olemassa, mutta kansainvälistymään tänne on lopulta tultu. Päätimmekin pakollisella reissullamme Ingvar Kampradin ihmemaahan taistella olosuhteita vastaan. Puhuimme suomalaisporukalla keskenämme ruotsia reippaasti yli puolet keikasta.
Ulkkareitakin uusiin naamoihin toki mahtuu. Ainakin saksalaiset, belgialaiset ja liettualaiset ovat vallan lupaavaa sakkia. Ennakkoluuloton asenne tuntuu olevan koko köörillä kohdallaan, vaikka eräät ovat kauhistelleet suomalaista pohjanottokulttuuria kovasti. Enkä ole vielä edes kertonut heille Rykämöstä.
On tullut aivan konkreettisesti huomattua, miten vaikeita suomalaiset nimet voivat ulkomaalaisille olla. Oma etunimeni on eräs 80-luvun tyypillisimmistä kotopuolessa. Täällä se on pitänyt tavata jokaiselle. Teimmekin havainnon, että kansainvälisistä ilmaisuista "ti amo" tulee riittävän lähelle. Kun jo tavatessa voi antaa näin lemmekkään lausuntaohjeen omalle nimelleen, voitaneen puhua vahvasta alusta.
Tutustumisvärkkejä tarvitaan, sillä ensimmäinen kuukausi menee puhtaasti näissä merkeissä. En saanutkaan ensimmäistä kurssia, jolle olin ilmoittautunut. Vaadittavat opintopisteet täyttyvät takapakista huolimatta kevyesti, joten alku vietettäköön pehmeänä laskuna. En protestoi, sillä aktiviteetteja riittää kyllä.
Keittiökaunaa ja Kosanderia
Vaikka suomalaisia tunkee joka tuutista, asuinrappuni kyllä on riittävän kansainvälinen. Alakerran asukki voi nimensä puolesta olla Ruotsista, Eestistä tai Suomesta. Keskikerroksessa majailee kiinalaisia, joiden riisinkeitin tuo mukavan lisäaromin alakerran kollektiivikeittiöön. Ruotsalainen seinänaapurini oli ensimmäinen kontaktini omassa rapussa. Lungi tyyppi, jonka kanssa vaihdoimme inttijuttuja. Ei tässä lopulta näemmä olla kovin kaukana kotoa.
Kämppä on perinteinen opiskelijalukaali. Edellinen asukki oli jättänyt mukavasti välttämättömiä elämistarpeita jälkeensä. Positiivisesti hämmentävä löytö oli seinällä roikkuva koristehimmeli, jossa on lintuorigameja. Kiitos toki tästäkin! Uudessa ympäristössä kaikki valmiiksi tehty on silkkaa bonusta.
Yhteiskeittiöiden kunto vaihtelee suuresti. Omani on kelvollisessa kunnossa. Sinne oli jätetty piparkakkutalo, jota kuulemma sai syödä. Söin, ja olen vielä tässä, vaikka jotkut vaihtaritoverini moista luottamustulvaa kauhistelivatkin. Pöydällä lojuvan kattilan kantta sen sijaan ei olisi pitänyt avata. Sanooko Kauna-elokuvasta tuttu suihkukohtaus mitään?
Tämän päivän international dinner -kekkereissä nautittiin jengin kokkauksia omista maistaan. Kollektiivikeittiöiden tuotokset toimivat järjestään. Kiitos etenkin sille saksalaissielulle, joka toi järkyttävän satsin olutmakkaraa paikalle!
Itsehän olen keittiössä kuin kunniakas Suomen joutsen - täysin kädetön. Vein siis paikalle Koskenkorvaa ja shottikuppeja. Tekivät kauppansa oikein mallikkaasti. Ehkä meikäläinen pohjakulttuuri alkaa sittenkin iskostua kaukomaiden kansalaisiin?
Viikon trivia:
Yliopistomme edellinen vaihdokki näyttää jättäneen Göteborgiin väkevämmän leiman kuin osasin koskaan kuvitella:
Klikkaa toki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti