Mums, mums, mums

Let's face it: olen kehnonlainen kokki, kuten edellisestä päivityksestä käy ilmi. Olen myös epäkelpo päivittäjä, sillä edellisestä on lipsahtanut jo jonkin aikaa. Pahoittelen tätä, mutta jostain ne kokemukset on merkintöjä varten keräiltävä.

Tällä kertaa pureudun Ison G:n ruokaympyröihin. Niihin on sattuneesta syystä tullut tutustuttua melko aktiivisesti. Keittiössämme saan aikaiseksi korkeintaan perinteisiä opiskelijan nuudelitouhuja, joihin ihminen kyrpiintyy pidemmän päälle kotonakin. Olen budjetoinut reissun niin, että ulkona on varaa syödä melko usein. Miksen siis nauttisi koko sydämestäni paikallisten syöttämöiden tarjonnasta, kun kerran tänne saakka on raahauduttu?

Yhteiskeittiössä ei muutenkaan tule vietettyä liikaa aikaa, sillä siisteystaso on heikkenemään päin. Olen jo oppinut, ettei kattiloiden kansia kannata availla. Taistelutoverini Laura sen sijaan ei ollut oppinut. Tällä kertaa padassa muhinut olento saattoi jopa olla elävien kirjoissa.

Lisäksi alueella liikkuu toinenkin äyriäisten ystävä. Tarjouksessa olleet ravunpyrstöt eivät kollektiivisessa jääkaapissa viihtyneet paria tuntia kauempaa. Lisäksi kehvelille oli kelvannut kaksi purkkia saamarin LÄTTÖLIÄ! Miten ihmeessä tuo korkeintaan 3,5-volttinen liemi edes kelpaa kellekään? Ja miksi minulla oli sitä kaapissa? Pitihän se nyt testata, sillä lähimpään Systembolagetiin on matkaa, eikä peruskaupoissa saa tämän voimallisempia myrkkyjä myydä. Liikuttavaa huolenpitoa.

Siispä ylös, ulos ja skruudaamaan! Tässä eräitä asioita, jotka paikallisessa mättömiljöössä ovat pistäneet silmään:

Sushi
Götis on kalaisten asioiden kaupunki. Sushikuppiloitakin on täällä lähestulkoon jokaisessa kadunkulmassa. Ilmiö lienee siis täällä kuulunut trendikkääseen ruokailuelämään ainakin kotipuolta kauemmin. Vielä en ole testannut, mutta tämä on projektina ensi viikolla. Kala on täällä tuoretta ja hyvää, joten uskoisin jälleen kokevani jotakin kaunista.

Jäätelöauto
Täällä sitä muistaa, että kotoa tuttu vaaleansininen liikkuva pakastinhan on alkujaan Ruotsista. Tunnarin kuulee melkein joka päivä. Ja päivä päivältä muistan paremmin, kuinka taivaallisia ne lapsuuden toffeeveneet olivatkaan. Lienee pakko hakea laatikollinen johonkin väliin. Keittiön pakastin on ainakin toistaiseksi varkaista vapaa.

Pikamättö
Ruotsissa on Burger King. Hajotkaa Mäkkeihinne! Hampurilaisista ei muuta.

Suurena kebabin ystävänä olen testannut myös paikallisia kebuveistämöitä. Tuntuu, että liha on täällä ainakin vähärasvaisempaa. Uskoisin myös, että ravintoloiden itse valmistamia lihatankoja on prosentuaalisesti Suomea enemmän. Monet meikäläiset kebaasilat tyytyvät Korv-Göranin tukkukeebeniin, joka sekin tulee täältä.

Saksalaiset tapaavat sanoa, notta "Döner macht schöner" (Kebab kaunistaa). Haluaisin kehitellä ruotsalaisen version tuosta suuresta viisaudesta. Jos keksit äkkiseltään jonkin ruotsin kielen sanan, joka rimmaa kebabin tai dönerin kanssa, ilmoittele toki. Minä en ole pystynyt.

"Fiikka"
Ruotsalainen kahvi on järjestään itänaapuria parempaa. Enkä nyt tarkoittanut Venäjää. Paikalliset myös näyttävät sen, sillä kahvilakulttuuri on täällä äärimmäisen eläväinen.

Tunnelmallisimmat pikkukahvilat, "fiikat" (ruots. fika = kahvitella), löytyvät vanhasta kaupungista, mutta hyviä sumpitteluympyröitä on pitkin kaupunkia. Erinomaisen kahvin ohella korvapuustit ovat paikallinen erikoisuus. Erikoisuuden niistä tekee ennen kaikkea se tosiseikka, että ne ovat ihmisen pään kokoisia. Tässä on pointtinsa, sillä kahvihetki on äärimmäisen sosiaalinen tapahtuma. Korvapuusti on tarkoitettu jaettavaksi. Täällä ei juuri näe Brita Koivusen Suklaasydämen pilaversiosta tuttuja tapauksia:

"Häiskän velton, lihavan, näin pöydässä pienen kahvilan. Hän siellä tuttuun tapaansa, pullaa ahtas' napaansa."
Ei Ruotsissa. Ihmiset ovat yleisesti erittäin sopusuhtaisessa kondiksessa.

Laineiden lattapäät
Göteborgilaiselle äyriäinen on pyhä. Niin se on minullekin. En ole koskaan tahtonut lyödä ihmistä niin paljon kuin ravunpyrstöjeni kadottua.

Onneksi merten herkkupeput eivät lopu aivan heti. Rapuja, katkarapuja, merirapuja, hummereita, sinisimpukoita ja muita ihastuttavia asioita saa jatkuvasti takuutuoreina ainakin Feskekôrkanista, kalakirkosta. Kirkon mallinen kauppahalli on todellinen äyriäisfriikin temppeli, jossa jokainen hermo lepää.

Myös normaaleissa ruokakaupoissa äyriäiset ovat liki puolet halvempia kuin kotona. Esimerkiksi pakastettu hummeri kustantaa noin kolmanneksen Suomen hinnoista. Harkitsen vakavasti hummeripihtien hankkimista.

MUMS!
Paras pizzeria, jossa olen eläessäni syönyt. Ja aivan naapurissa. Hintataso on suunnilleen sama kuin muissa lättylöissä, joten täällä tulee syötyä jotakuinkin viikottain.

Mumsin omistaja on pizzanpaiston hallitseva Ruotsin mestari. Hän osallistuu keväällä lajin MM-skaboihin. Voisin hyvin laittaa Davidin puolesta vedon kiinni, sillä tätä paremmat kiekot veisivät hyvyydellään kielen lisäksi hengen mennessään.

Jokainen Mumsin lätty on taideteos. Erityisesti ikisuosikkini quattro stagione on niin kaunis, ettei sitä tekisi mieli syödä lainkaan - ellei se olisi niin syntisen maukas elämys. Tuoreet ja laadukkaat täytteet, sopivan rapsakka pohja ja upea asettelu muodostavat keskenään täydellisen balanssin, joka tekee pizzahetkestä kaikkien aistien riemukkaan orgian.

Eilen halusin kokeilla jotakin lihaisampaa perjantain suurehkojen vaihtarikekkerien jäljiltä. Tilasin gladiatorin, jossa on paljon lihaa ja munaa. Huikean ruuhkan keskellä lättyni ylibuukattiin ja sainkin pizzan nimeltä dagen efter. No, olihan minulla pienoinen kohmelo.

Jälleen he tiesivät paremmin. Erittäin laadukas chilijauheliha, jalopenot, tuore tomaatti, kinkku ja tuplajuusto karkoittivat viimeisimmätkin jälkitaudin oireet kauas unholaan. Kuka ihme tarvitsee tällaisen elämyksen jälkeen minkäänlaisia korjaussarjoja? Mums ei ole vain luonut maailman parhaita pizzoja, vaan myös ihmelääkkeen. Ehdotan pizzerialle Michelinin tähden lisäksi seuraavaa lääketieteen Nobelia.