Kuinka paljon räkää ihmiseen mahtuu? Jos tämä tarhaikäisen välipala tuottaisi merkittäviä energiamääriä, kattovaloni olisi poksahtanut aikoja sitten.
Viime viikko kului enimmäkseen melkoisen rötväyksen merkeissä. Kuumepäivää seurasi liuta päiviä, joina niistin. Paljon. Vaikka aluksi tuntui, että Olofshöjdissa liki kaikki tarpeellinen on hyvän matkan päässä, oli ratikka- ja patikkareissu apteekkiin raa'ahkossa tuulessa suljettu tyystin pois. Parantelin siis erittäin chillisti ja luotin tuuriin.
Tänään julistin taudin lopullisesti voitetuksi, joten on aika palata normaalimpaan rytmiin. Oli kenties hyväksikin pyhittää pätkä lungeja arkipäiviä itselleen kaiken uuden keskellä. Pitkästä aikaa oli saumoja todella pysähtyä, kelailla mennyttä kuukautta ja pohtia asioita, joita vielä olisi tehtävä.
Viime viikon hiljaisina ja nuhaisina arkitunteina iski ehkä ensi kertaa aavistuksenomainen kaipuu kotomaalle. Helppoa elämä on toki täälläkin, mutta kynnys tietyille arkisille toimille suurempi. Mistään kulttuurisokista ei tosiaan voi puhua, mutta tulkitsin päivittäiset ajatukseni tulevan kesä-Kotkan iloisesta terassirallista jonkinlaiseksi ikäväksi. Kohtapa kotijengiä kuitenkin näkee taas sangen riittoisasti, joten rykäistään nyt tästä setistä kaikki irti.
Viikonlopun vieras ja Salpausselän kisat
Viikon loppumetreillä oli kolvin raskaasta vuotamisesta huolimatta pakotettava itsensä jälleen elävien kirjoihin. Hellevi saapui hellvetin kylmästä Hellsingistä tarkastamaan Lauran Göteborgin-valloituksen ensimetrien tulokset, joten olihan se lyöttäydyttävä mukaan. Pahoittelut Lauralle paperinkäytöstäni! Korvaukseksi lupaamani vessapaperirulla on noudettavissa tästä parin metrin päästä.
Heltsun vierailun aikana sitä huomasi, että Göteborgin kaupunkikuva alkaa jo jonkin verran iskostua verkkokalvoilleni. Uusi ihminen näkee välittömästi asiat, joita oma puusilmäni ei enää havaitse.
Ulkopuolisen silmän näppärin huomio oli ruotsalaismimmien takkimuoti. Paikallisesta trendiasusteesta päätellen tässä maassa seurataan paljon talviurheilua livenä - joka päivä. Salppurin kisat -takiksi ristittyä karvakauluksista punaista takkia näkee jatkuvasti valehtelematta viidellä ihmisellä samanaikaisesti. Miehilläkin tätä esiintyy, mutta harvemmin. Pitäisikö hankkia itsekin?
Sielun myyminen ja täydellinen makeover paikallisten viljalti suosimaan ruutupaita-pillifarkku-Converse -muottiin käy mielessä aina ulkona käydessä. Tahdon yrittää integroitua täysin, vaikka en ole koskaan erityisemmin pitänyt pillifarkuista a.k.a. pallihöylistä. Lievä nivushitsaus on kuitenkin pieni hinta siitä, että tuntee kuuluvansa joukkoon.
Makeover piti toteuttaa jo maanantaina, mutta jänistin kurkkukipuun vedoten (piti muuten osittain paikkansa). Sieluni pysyy, vielä. Jos myyn sen, nähnemme blogini ensimmäiset kuvat. Tyhjiin imagokehyksiin vedän silti rajan.
Viikon löytö:
Kyllästyttääkö Håkan Hellströmin "Känn ingen sorg för mig, Göteborg" etkomusiikkina? Sticky Fingers, paikallinen rokahtava yökerho, paljasti etukäteishurvitteluihin sopivampaa Gbg-patriotismia:
http://www.youtube.com/watch?v=UDz_pvekPiE
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti